Kun George Lucasin alkuperäinen Tähtien sota -trilogia valmistui 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, ei olisi uskonut vielä joskus näkevänsä hyvän ruumiillistumia, jedi-ritareita käymässä paritanssia pahan kanssa. Näin vain on käynyt kolmannessa, koko Star Wars -sarjan päättävässä osassa Episodi III: Sithin kosto.

Elokuva on puhdaspiirteinen syntiinlankeemustarina. Ihmisen paratiisiaika loppui lyhyeen, sillä haukattuaan kerran tiedon puusta hän on käynyt jokapäiväistä kamppailuaan hyvän ja pahan välillä. Sithin kostossa jedi-ritariksi kouluttautuva Anakin Skywalker (alkuperäisen trilogian Luke Skywalkerin isä) joutuu pimeyden senaattori Palpatinen, alias Darth Sidiouksen pauloihin.

Sidious on tyypillinen paratiisiin luikerrellut käärme, joka lupaa säästää Anakinin tyttöystävän kuolemalta, jos Anakin toteuttaa hänen tahtonsa. Lankeamisen taustalla on ikuinen kysymys siitä, ajatellako omaa etuaan vai kyetäkö uhrautumaan muiden puolesta. Puun ja kuoren väliin joutunut Anakin valitsee itsekkäämmän vaihtoehdon ja toimii samalla omaa perintöään ja aatettaan vastaan.

Nykyaikaiseen luonnontieteellis-tekniseen maailmankuvaan kuuluu, että ihminen on kaiken tiedon herra, ja että tieteen nimissä voidaan tehdä eettisesti arveluttaviakin asioita. Star Warsin ja ohjaaja Lucasin kritiikki osuu — ehkä yllättäen — perinteisen kristillisen humanismin hengessä juuri tähän.

Anakin Skywalkerin taustalta löytyvätkin niin hyvän ja pahan tiedon puun juurella epäröivät Aatami ja Eeva kuin antiikin myyttien Ikaros, joka innoissaan lensi liian lähellä aurinkoa. Toisaalta Anakin muistuttaa tohtori Frankensteinia, joka halusi jalostaa ihmisestä huippuyksilön, tunnetusti huonoin seurauksin.