Sivun toiminnot

Kirkon ulkomaanavulta tukea Nigeriin

Kirkon ulkomaanapu (KUA) avustaa Nigerin nälänhädän uhreja 20 000 eurolla. Avulla hankitaan hirssiä ja hirssin siemeniä, maitojauhetta sekä karjanrehua Tahouan alueen väestölle Lounais-Nigerissä. Ohjelman tavoitteena on turvata noin 50 000 ruokapulasta kärsivälle perheelle minimiravinto ja auttaa heitä karjan ylläpidossa. Apu kanavoidaan kirkkojen yhteisen katastrofiavun ACTin kautta.

Runsas neljännes Nigerin 11,5-miljoonaisesta väestöstä kärsii ruokapulasta, jonka syitä ovat viime vuoden kuivuus ja heinäsirkkojen aiheuttamat tuhot. Tilannetta on vaikeuttanut se, että Nigerin hallitus vetosi avun saamiseksi varsin myöhäisessä vaiheessa.

Tilanteen pelätään kääntyvän kohtalokkaaksi seuraavien kahden kuukauden aikana, ellei apua saada riittävästi ennen kuin uusi sato valmistuu. Haavoittuvimmassa asemassa ovat lapset, jotka aliravitsemuksen vuoksi altistuvat myös muille sairauksille.

— Jotkut ihmiset ovat joutuneet jo jättämään kotikylänsä ruokaa etsiessään. Myös karjaa on alettu myydä, mikä on karjankasvatuksesta elävien ihmisten kohdalla merkki tilanteen vakavuudesta, KUA:n varatoiminnanjohtaja Leo Siliämaa kertoo.

Siliämaa muistuttaa, että Nigerin lisäksi myös useissa muissa Afrikan maissa kärsitään kuivuuden aiheuttamasta ruokapulasta. KUA avustaa nälänhädän uhreja tällä hetkellä Etiopiassa ja Eritreassa, joissa yhteensä yli kymmenen miljoonaa ihmistä on ruoka-avun tarpeessa.

Nälänhädän torjumiseksi tehtävää työtä Nigerissä ja muissa kohdemaissa Afrikassa voi tukea tekemällä lahjoituksen KUA:n keräystileille: Nordea 157230-500504 ja Sampo 800018-223340. Viestikohtaan merkintä "Afrikan kuivuus". Nimenomaan Nigeriin tarkoitettuihin lahjoituksiin lisäksi "Niger". (KUA/ KT)

Reuters/ Finbarr O’Reilly
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook