Sivun toiminnot

Muitakin kuin työpäiviä

Haluammeko elää yhteiskunnassa, jossa vuoden kaikki päivät ovat samanlaisia? Nyt sunnuntai vielä rytmittää mukavasti viikkoa muita rauhallisempana ja kiireettömämpänä päivänä. Pidetäänkö tästä jatkossakin kiinni vai annetaanko rahan ratkaista?

Suuria kauppaketjuja edustava Päivittäistavarakauppa, mainostajat ja isot kaupalliset tiedotusvälineet ovat sattuneesta syystä samalla puolella ajamassa mahdollisimman vapaata kauppojen aukioloa. Ne korostavat hurskaasti kuluttajien etua, vaikka todellisuudessa kyse on tietenkin bisneksestä. Suurimman hyödyn sunnuntaiaukiolosta korjaavat isot yritykset ja osa rahoista käytetään mainostamiseen.

Propagandasotaan kuuluu korostaa kyselytutkimusten niitä tuloksia, jotka tukevat vapaata aukioloa ja vähätellä niitä, jotka viittaavat päinvastaiseen. Hyvä on myös korostaa "eurooppalaista käytäntöä" ja ottaa esimerkiksi vaikkapa tuore EU-maa Viro, jossa ei rajoituksia tunneta. Kuitenkin monessa EU-maassa kaupat ovat sunnuntaisin kiinni tai auki vain hyvin rajoitetusti. Esimerkiksi Saksassa korkein oikeus tyrmäsi viime vuonna sunnuntaiaukiolon laajentamisen — poikkeuksena ovat lentokentät, rautatieasemat, bensa-asemat ja tietyt turistialueet.

Suomessa kuluttajista vajaa puolet kannattaa ympärivuotista sunnuntaiaukioloa, mutta kannatuksen kasvu on pysähtynyt. Eduskunnan enemmistö on vastaan, pienyrittäjät pitävät sunnuntaita kannattamattomana myyntipäivänä ja pelkäävät kaupan keskittymistä entistä suurempiin yksiköihin. Alan työntekijöistä enemmistö vastustaa.

Perheenisänä ymmärrän, että esimerkiksi joulunaluspyhinä sunnuntain aukiololle on perusteita. Mutta sitä en jaksa ymmärtää, että kaikki sunnuntaipäivät pitäisi pyhittää kuluttamisen alttarille tai pakottaa pienyrittäjät uhraamaan työlle kaikki vapaapäivänsä.

Saksan kirkot ovat vuosia kampanjoineet sunnuntaiaukioloa vastaan iskulauseella "ilman sunnuntaita viikossa on vain työpäiviä". Jos vuoden jokaisesta päivästä tulee kaupan alalla työpäivä, miksei niin tapahtuisi monilla muillakin aloilla? Jos kauppaan pääsee sunnuntaina, eikö myös pankkiin? Kyse ei ole vain shoppailusta, vaan isosta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Siksi hoidan itse ostokseni arkena.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook