Puhelinluettelon ja ulkoilukartan avulla selviää, mistä päin Vapaalaa löytyy Terätie ja Aimo ja Raili Kosken koti. He ovat avanneet kotinsa, tai paremminkin pihansa, seuraväelle. Kutsu on esitetty kaikelle kansalle Hämeenkylän seurakunnan ilmoituksilla.

Ulko-ovella isäntä Aimo toivottelee vieraita tervetulleeksi. Hän neuvoo reitin pihalle. Se kulkee talon läpi.

Ohikulkumatkalla voi olohuoneesta poimia mukaansa kahvia tai teetä, suolaista ja makeaa syötävää. Niitä talon emäntä Raili on leiponut ja paistanut päivän mittaan välittämättä siitä, että seurapäiväksi osui kesän melkein ensimmäinen hellepäivä.

Olohuoneen ovelta avautuu kaupunkipihan kesäidylli: kukkia, kalliota, vihreätä nurmea, lampi ja vielä soliseva purokin.

— Tämä piha pärjäisi kyllä pihakilpailussa, joku vieraista huokaa.

Tasaista pintaa pihasta löytyy parhaiten talon viertä kulkevalta terassilta. Niinpä pääosa istumapaikoista on seinänvieruspaikkoja, tuoleja ripirinnan.

Lempivirsiä

Ihmisten jutustelu keskeytyy, kun isäntä lausuu tervetulotoivotuksensa.

Ääni häviää hetkeksi, kun illan ensimmäinen lentokone ilmestyy näkö- tai ainakin kuuloetäisyydelle. Vaikka laskeutuvat koneet lentävät Vapaalan kohdalla aika korkealla, niitä ei voi olla huomaamatta.

Koskien pihalle seuravieraita on kutsuttu jo vuodesta 1985 — siis siitä asti, kun Hämeenkylän seurakunnan pihaseuraperinne on ollut olemassa.

— Melkein aina on sää sallinut ulkona olon. Vain yhden kerran on oltu sisällä, Aimo kertoo.

Kun lauletaan isännän ehdottamaa virttä, pihalle saapuu illan nuorin vieras ja ainoa lapsi, puolitoistavuotias Julia Peltola, yhdessä äitinsä ja mummonsa kanssa.

Kun pappi Jukka Nevala on pitänyt alkurukouksen, hän kysyy virsiehdotuksia. Joku ehdottaa aikoinaan koulun aamuhartauksissa tutuksi tulleen virren 548 Tule kanssani Herra Jeesus.

Pappi tarkentaa vielä, että virsiehdotusten lisäksi sana on muutenkin vapaa. Herännäis- eli körttiseuraperinteen mukaisesti kuka tahansa saa halutessaan puhua.

Muisteluita ja aatoksia

Kun on laulettu virsi 135 Jumala loi, vaihtaa kanttori Samuli Korkalainen lajia: esilaulaja ryhtyy puhujaksi. Hän muistelee, mitä opiskelijajoukon kesken oli puhuttu Siionin virrestä, jonka jokainen säkeistö päättyy sanoihin "Jeesus vaivaiset syntiset korjaa".

— Vantaalaisen opiskelijan mielestä se, mikä on mennyt rikki, täytyi korjata. Minä puolestani itäsuomalaisena sanoin, että laulussa korjataan talteen, niin kuin levällään olevat lasten lelut. Eteläpohjalaisen mieleen tuli sadonkorjuu.

Kanttori arvelee, että kaikki olivat oikeassa.

Seuraava puhuja on mies, joka lukee Raamatusta Apostolien tekojen 19. lukua.

— En halua puhua omia ajatuksiani, vaan nostaa esiin sen, mitä Raamatussa puhutaan. Siellä kysytään, saitteko Pyhän Hengen silloin, kun tulitte uskoon. Pyhä Henki on Jumalan lahja ja voima. Se on tarkoitettu jokaiselle riippumatta siitä, mihin uskonsuuntaan hän kuuluu.

Sitten toinen mies kertoo omasta uskontiestään. Hän sanoo haluavansa rohkaista toisiakin elämään läpi vaikeita vaiheita sekä pohtimaan myös muita ihmisiä koskevia vääryyksiä, ja vielä oikaisemaan niitä.

— Mitä Jeesus sanoo eri puolilla maailmaa olevista kodittomista katulapsista, tai niistä lapsista, joita Meksikossa otetaan kiinni ja joiden sisäelimiä kaupataan maailmalla? Rahan himo on totta tosiaan kaiken pahan alku ja juuri.

Sukupolvien kokemuksia

Illan emäntä Raili ottaa esiin kaksi kuvaa: toisessa on vanheneva pariskunta, Railin äidinisä ja -äiti, ja toisessa näiden pohjalainen maalaistalo monine rakennuksineen. Pariskunnalla oli maatalo ensin Untamalassa, myöhemmin Nivalassa ja lopulta Ylivieskassa.

1860-luvulla syntyneet isovanhemmat saivat lapsia tusinan. Nuorimman syntyessä äiti oli 46-vuotias.

— Työ oli raskasta. Elämä vaati voimia ja uskallusta. Jokin loi uskoa tulevaisuuteen. Ajattelen, että se liittyi siihen, miksi heidän kodissaan pidettiin körttiseuroja. Uskon myös, että isoäiti rukoili kaikkien, vielä syntymättömienkin lastenlasten, siis myös minun, puolesta.

Illan toisen naispuhujan puhe on itse kirjoitettu runo, joka alkaa näin: "Mestari, miksi teit minusta tällaisen, / teit astian niin vajavaisen. / On pintani karhea säröinen, / muotoni aivan kummallinen. / Tahtoisin hiukan suurempi olla, / tunnen olevani täysi nolla."

Pappi siunaa ihmiset Herran siunauksella, ja kanttori tekee illan viimeisen virsiehdotuksen.