Vaikka Jeesus kysyi muiden mielipidettä itsestään, hän ei antanut kuulijoidensa kätkeytyä toisten selän taakse. Ei vatvottu toisten asioita, uskoa, syntejä eikä saavutuksia. Ihmisten oli itse kerrottava oma kantansa ja uskonsa. Puhuttiin henkilökohtaisia.

Pietarille oli selvää, kuka Jeesus on. Tieteelliset todistukset puuttuivat, mutta uskoa oli. Se ei perustunut ihmisten aikaansaannoksiin eikä saamattomuuksiin, vaan oli Jumalan synnyttämää.

Usko ei tehnyt Pietarista täydellistä eikä itseriittoista ihmistä. Päinvastoin. Hänen ei tarvinnut vatvoa toisten syntejä, koska omissakin oli aivan tarpeeksi. Itkien oli kaduttava omia lankeemuksia. Usko teki nöyräksi ja avoimeksi Jumalan armolle ja anteeksiannolle. Sitä julistamaan Jeesus hänet lähetti ja sen varassa hän itse eli.

Kristuksen seuraaminen ei vienyt Pietaria onnelasta toiseen. Oli suostuttava sellaiseen, mistä ihminen ei pidä: vankeuksiin, perättömiin syytöksiin ja marttyyrikuolemaan. Niissä myrskyissä, joita Pietari joutui kohtaamaan, omatekoinen usko olisi loppunut. Mutta Jumalan antama usko kesti — ja kestää tänäänkin. Vaikeuksissa, vastoinkäymisissä, järjelle käsittämättömissä tapahtumissa uskomme punnitaan. Se mikä on Jumalasta, kestää. Se mikä on ihmisestä, katoaa.

"Suo, Herra sama Henki meille kuin annoit kerran apostoleille. Hän heidät johti vaarain teille rohkeina viemään sanaa kaikille. He veivät armokutsun maailmaan, Henkesi auttoi siihen uskomaan." Virsi 168.

Ensi sunnuntai on apostolien päivä. Sen aihe on Herran palveluksessa. Alttarilla on punainen liina ja neljä kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 145:3–7, Hes. 2:1–8, Ef. 2:19–22 ja Matt. 16:13–19.