Kun lapsi liitetään kasteessa seurakuntaan, hänelle nimetään kummit: ihmiset, jotka tahtovat kasvattaa lasta kristilliseen uskoon sekä haluavat tukea lasta ja perhettä.

Lapsena luulin, että jos omat vanhemmat kuolevat, kummit ottavat automaattisesti lapsen kasvattaakseen. Eihän se kyllä niin ollut lain mukaan silloinkaan, mutta tämä kuvaa merkitystä, joka kummeilla oli minulle.

Lapsi tarvitsee perheen ulkopuolisen aikuisen, jolle kertoa asioitaan. Jonkun joka välittää lapsesta, viettää aikaa hänen kanssaan, pitää yhteyttä ja rukoilee lapsen puolesta. Jonkun joka ihastelee pientä taapertajaa, ihmettelee lapsen kasvua ja taitojen lisääntymistä, hyväksyy ja välittää murrosiässä, kun suhde omiin vanhempiin on myrskyisä.

Kirkosta eroaminen on lisääntynyt viime vuosina. Kummius ei kuitenkaan pääty kirkosta eroamiseen. Toki, jos kummi alkaa tunnustaa ei-kristillistä uskoa ja opettaa sitä aktiivisesti kummilapselleen, on tilanne varsin ristiriitainen ja kummiuden lakkauttaminen olisi jopa suotavaa ajatellen kummiuden tarkoitusta.

Kirkolliskokous ja piispainkokous ovat käyneet keskustelua lisätä lapselle kummi kasteen jälkeen. Asia ei näytä olevan vielä loppuun käsitelty. Piispainkokouksen asettama työryhmä on ehdottanut, että lapselle voitaisiin lisätä yksi kummi, jos hänellä ei ole yhtään toimivaa kummisuhdetta.

Seurakuntien nettisivuilla surffailu osoitti kirjavuutta käytännöissä eri puolella Suomea. Vantaan sivuilla sanottiin, ettei kummeja voi tällä hetkellä lisätä, koska asian käsittely on kesken. Espoon sivuilta löytyy työryhmän pohdintaa, ei konkreettista eitä eikä jaata. Oulun sivuilla on vanhemmille jopa yksityiskohtainen ohje kummien lisäämiseksi.

Minä olisin valmis hyväksymään kummien lisäämisen muutoinkin. Vaikka sillä perusteella, että kummi avioituu ja puolisokin halutaan kummiksi.

Niin tai näin, jokainen lapsi ansaitsee ainakin yhden kummin, joka pitää yhteyttä ja on se tärkeä aikuinen. Toivottavasti näin on mahdollisimman monen kohdalla.