Ikäihmiset kahden kesken
Foiben palvelukeskuksessa asuu tyytyväinen mies Viljo Timonen, 84. Hän elää yhdessä vaimonsa kanssa kerrostalon korkeuksissa.
— Olemme asuneet palvelukeskuksessa toista vuotta ja elämme kuin omassa huushollissa, mutta apu on lähellä, jos sitä tarvitsee.
Timonen on lähtöisin Pohjois-Karjalasta. Hän on toiminut aikoinaan vakuutustarkastajana ja yrittäjänä. Eläkkeelle hän jäi tehtaan pr-miehen tehtävistä. Nykyinen avioliitto on Timosen toinen.
— Minulla on takana pitkä, onnellinen avioliitto ensimmäisen vaimoni kanssa. Se päättyi vaimoni kuolemaan kestettyään kihlauspäivästä lukien tasan 50 vuotta.
Ensimmäisen vaimon kuoleman jälkeen Timonen rukoili, että hän tapaisi vielä ihmisen, jonka kanssa voisi jakaa loppuelämänsä. Pian sen jälkeen Timonen tapasi hengellisessä tilaisuudessa naisen, josta tuli hänen uusi vaimonsa.
— Olemme olleet naimisissa 12 vuotta ja edelleen niin rakastuneita, että suhde muuttuu joka päivä ihanammaksi ja kuumemmaksi.
Rakkaani, kultaseni, olet ihana
Viljo Timonen on pohdiskellut paljon avioliittoasioita. Mitkä syyt ajavat jotkut ihmiset eroon, kun taas toisten keskinäiset välit kaikilla osa-alueilla vain paranevat vuosien myötä? Miksi suhteen alussa näkee toisessa vain pelkkää ihanaa, mutta suhteen jatkuessa ei enää tunnekaan palavaa halua olla toisen lähellä?
— Yksi syy eroihin on kielenkäyttö. Ei osata puhua kauniisti toiselle. Ajatellaan, että nyt kun on päätetty olla yhdessä, ei enää tarvitse olla hienotunteinen toiselle. Jokainen lämmin sana lähentää, tylyt sanat loitontavat. Jos toinen sanoo pahasti päivän touhujen keskellä, tekee mieli tiuskaista samalla tavalla takaisin, mutta olisi hyvä hillitä itsensä. Itsehillintä on monille aivan tuntematon käsite nykyään.
— Joku voi sanoa, että ei siitä mitään tule, jos joka sanaa täytyy miettiä. Mutta kun kauniista puheesta tulee elämäntapa, se luo suhteen pohjaa kokonaisvaltaisesti. Avioliitto on diplomaattinen oma valtakuntansa.
"Rakkaani, kultaseni, olet ihana vaimo minulle, rakastan sinua", näitä sanoja käytetään Timosen mielestä onnellisessa liitossa. Myös "kiitos ja anteeksi" ovat tärkeitä sanoja parisuhteessa. Avioliittoon kuuluu hienotunteisuus, auttavaisuus ja toisen rohkaiseminen.
— Kun puhutaan tasa-arvosta parisuhteessa, on se pitkälti teoriaa nykyäänkin. Ymmärretään, mitä se tarkoittaa, mutta missä se toimii? Molemmat pariskunnasta käyvät ansiotyössä kodin ulkopuolella, vaimo hoitaa sen lisäksi lasten asioita, laittaa ruokaa nuorin lapsi kainalossa ja mies kellahtaa sohvalle. Ei ihme, jos liitto kylmenee, eikä haluta enää olla lähellä.
Koko ikä seksuaalisuutta
Ikääntymisen ja fyysisten muutosten myötä Viljo Timonen on pohdiskellut myös parisuhteen seksuaalielämän muutoksia. Hän ei epäröi puhua ääneen seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Ne kuuluvat luonnollisesti elämään.
Ikäihmisten seksuaalisuuteen kuulee suhtauduttavan kuin se ei olisi luvallista tai siinä olisi jotain kummallista. Tai ettei sitä olisi olemassa ollenkaan.
— Ihminen on seksuaalinen kehdosta hautaan asti. Se vain ilmenee eri ikäkausina eri tavalla. Lyhyesti ajattelevat ihmiset luulevat, ettei vanhoilla ihmisillä enää ole seksuaalisia tarpeita. Totta kai on, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.
— Mutta on totta, että 75–85-vuotias ei enää kykene sellaiseen seksiin kuin aiemmin. Silloin miehet usein toteavat, että elämä on ohi, eikä sillä tai vaimolla ole enää mitään merkitystä. Kunto on pudonnut sängyn alle. Se on miehelle kova paikka.
Timonen on huomannut, että keskusteluissa muiden ikätoverimiesten kanssa seksuaalielämän muuttuminen nousee usein esiin. Hän on havainnut myös epätoivon, joka siihen liittyy. Timosen mielestä fyysisten muutosten mukanaan tuoman tilanteen myötä parisuhteessa pitäisi löytää uudenlainen läheisyys — enää ei voi, eikä tarvitse "suorittaa", vaan voi heittäytyä täysillä toisen lähellä olemiseen. Se avaa seksuaalisuuden uusia ulottuvuuksia. Kokonaisvaltaisen läheisyyden pariskunta voi löytää vain keskustelemalla.
— Miehen ja naisen välillä pitää olla ymmärtämystä ja luottamus, että kaikesta, myös mielihaluista voi puhua avoimesti, eikä mikään asia saa olla salassa.
— Ihminen on seksuaalinen kehdosta hautaan asti. Se vain ilmenee eri ikäkausina eri tavalla.

