Pyhäaamun rauha on lähes rikkumaton Myyrmäen kirkon sisäpihalla Louhelassa. Vain yksinäinen harakka nokkii riisinjyviä, joita on aiemmin heitetty kesähääparin ylle.

Sisällä kirkossa Pyhän Martin kappelissa on sitä vastoin kohtuullisesti liikettä. Jaanus Nömmik on valmistautumassa kasteeseen. Kaste ei ole vain vauvojen oikeus, sillä Nömmik on aikuinen.

Aikuisen kaste toimitetaan silloin, kun kastamaton henkilö haluaa vasta aikuisena liittyä luterilaiseen kirkkoon. Ennen kastetta hänelle annetaan kristillistä opetusta. Kastettava pukeutuu valkoiseen albaan. Hän tunnustaa kasteen yhteydessä kirkon uskon lukemalla apostolisen uskontunnustuksen. Aikuisen kaste on samalla myös konfirmaatio.

Konfirmaatioon osallistuu tällä kertaa myös Mikko Nurminen, joka on aiemmin kastettu, mutta konfirmoidaan vasta nyt.

Nömmik on lähtöisin Viron Rakverestä. Hän on asunut Suomessa viisitoista vuotta ja työskentelee lukkoseppänä.

— Työtä on nyt yllin kyllin, tyytyväinen Nömmik sanoo.

Vantaankosken seurakunnan pastori Heli Silvola kastaa Nömmikin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Silvola korostaa, että itse Jeesus Kristus asetti kasteen.

Toimituksen jälkeen Silvola kertoo Nömmikille ja Nurmiselle, että he ovat nyt Kristuksen kirkon ja seurakunnan jäseniä. Pastori toivoo, että he pysyvät myös konkreettisesti kirkon yhteydessä.

— Meillä on täällä kirkossa paljon erilaista toimintaa, muun muassa puusepän verstas kätten töitä varten. Ja mikäpä tuon sopivampaa, olihan Jeesus puusepän poika, Silvola mainitsee.

Kappelin etuosassa olevalla pöydällä palaa kaksi kynttilää koruttoman valkoisen puuristin vieressä. Pöydällä olevassa maljakossa on violetteja ja valkoisia kukkia.

Puhetta tuhlaajapojasta

Jumalanpalvelus alkaa kastetilaisuuden jälkeen Myyrmäen kirkon kirkkosalissa. Kasteen toimittanut Silvola lukee raamatuntekstejä jumalanpalveluksessa, jossa saarnaa pastori Päivi Niemi-Impola. Liturgina on pastori Tapio Rahkonen ja kanttorina Sinikka Honkanen.

Kirkko on valoisa ja avara. Hillitty harmonia näkyy myös kirkkotekstiileissä. Pyhyyden tuntu tulee kuin itsestään, vaikka on sanottu, että pyhä on salattua ja vahvasti ihmistä ja materiaa ylempänä.

Kirkkosaliin mahtuu 450 henkeä. Paikalla on satakunta ihmistä, heistä noin neljännes on tämän kesän rippikoululaisia.

Pappiskolmikko puhuu tuhlaajapojasta. Niemi-Impola on puheessaan ottanut huomioon myös rippikoululaiset. Nämä kuuntelevat saarnaa herpaantumatta. Jumalanpalveluksessa on aina ripaus spontaaniutta, vaikka kokonaisuus on tarkoin suunniteltu.

— Meillä on kerran kuukaudessa työkokous kaikkien seurakuntamme työntekijöiden kesken. Papisto kokoontuu viikoittain, ja kokouksessa puhutaan myös jumalanpalveluksesta. Seuraavan sunnuntain messun toimittajat kokoontuvat lisäksi erikseen omaan palaveriin, pastori Silvola kertoo jumalanpalveluksen jälkeen.

Työssä on läsnä koko elämänkaari

Silvolan mielestä papin työssä on upeaa se, että siinä näkee ihmisiä vauvasta vaariin.

— Papin ammatissa on läsnä ihmisen koko elämänkaari, syntymästä kuolemaan.

Työn epäsäännöllisyys on välillä raskasta, mutta toisaalta juuri se tuo työhön vaihtelua.

— Tähän työhön kuuluu, että siinä on aina kasvun varaa. Siinä mielessä olen kyllä vielä sekundapappi, etten juo lainkaan kahvia, Silvola hymyilee.

Pappi ei lepää kesälläkään?

— Ei toimituksia ja suunnittelua ihan kaiken aikaa ole. Kännykänkin voi pitää aika ajoin kiinni. Toki ajattelen aika paljon tulevia toimituksia. Ja kun minulla on sunnuntain saarna-aihe, kypsyttelen sitä mielessäni pitkin viikkoa, sillä olen hitaahko prosessoija.

Pappi tekee työtään persoonallaan.

— Ihminen pitää ottaa tosissaan, Silvola sanoo.

Hän näyttää siitä esimerkkiä istuessaan Myyrmäen kirkon kellarissa rippikouluryhmän kanssa. Ryhmän jäsenet keskustelevat viikon leiristä, jonka he viettävät Vesilahdella, parinsadan kilometrin päässä Vantaalta.

Pappi on osa työtiimiä

Seurakunnallisista asioista puhuttaessa papin rooli usein korostuu, mutta Silvola muistuttaa, että seurakunta on useiden toimijoiden verkosto, jossa jokaisen työntekijän panos on tärkeä.

— Vesilahden leirille lähtevät leiriläisten, isosten ja itseni lisäksi nuorisotyön ohjaaja Johanna Hätönen ja diakoni Jukka-Pekka Virtanen. He ovat hoitaneet rippikouluun monta asiaa jo etukäteen. Leirille ei lähdetä noin vain, Silvola selvittää.

Rippikoululeirillä puhutaan synnistä ja armosta, Jeesuksesta ja muista Raamatun henkilöistä sekä kerrotaan sakramenteista ja kirkollisista toimituksista. Leirin aiheita ovat myös päihteet, itsetunto ja diakonia. Leirillä on päivittäin hiljentymishetki ja omantyyliset olympialaiset.

Pastori Silvola kavahtaa kaikenlaista yltiöpäisyyttä ja torjuu joidenkin epäilyjä nuorten käännyttämisestä rippileireillä.

— Vantaan seurakuntien rippikoululeirillä nukutaan yöt, tai ainakin pyritään nukkumaan. Minun ripareillani ei ole yöllisiä rukouskokouksia. Me emme myöskään käännytä ketään. Ylipäätään on niin, että Pyhä Henki tekee hiljaista työtään. Kukaan ihminen ei voi toista käännyttää, Heli Silvola sanoo.

Työssään Silvolan vastuualueena on rippikoulutyö. Jollakin toisella papilla on vastaavasti erityisvastuualueena esimerkiksi diakonia tai lähetystyö. Kirkollisia toimituksia, kuten häitä, hautajaisia ja jumalanpalveluksia, toimittaa jokainen pappi.

— Papit tekevät työtään, mutta joskus tuntuu, että homma ei pyörisi ollenkaan ilman kansliaihmisten armeijaa, Heli Silvola mainitsee.

Pyrin olemaan oma itseni

Joidenkin ihmisten mielikuvissa pappi on yhä vain vanha ja äreä rovasti.

— Minultakin on kysytty, että tuoltako ne papit nykyään näyttävät. Olen vastannut, että olen tällainen tyttöpappi, vaikka rouva jo olenkin, Heli Silvola nauraa.

— Pyrin olemaan oma itseni, olisi raskasta olla rooliodotusten mukainen.

Ihmisillä on omalääkäreitä, mutta monellako meistä on oma pappi, niin sanottu sukupappi?

— Seurakuntamme kirkkoherra Jaakko Simojoki ja pitkäaikainen pastori Tapio Rahkonen esimerkiksi ovat jo kauan hoitaneet monia sukuja kastetilaisuuksista hautajaisiin. Heille on ehtinyt tulla hyvät henkilökohtaiset kontaktit moniin perheisiin, Silvola selvittää.

Juuri kontakti ja läsnäolo ovat Heli Silvolan mielestä merkityksellisiä asioita papin työssä. Hän kertoo esimerkkejä tilanteista, jotka ovat pappisuran varrelta jääneet hänelle erityisesti mieleen.

— Siunasin kerran perhekirkossa pienen tytön. Sanoin tytölle vapaamuotoisesti jotenkin niin, että Taivaan Isä siunatkoon sinua ja antakoon enkeleitä varjellakseen tietäsi. Tyttö katsoi minua kirkkain silmin ja sanoi: "Joo!"

Silvola kertoo ilahtuneensa myös yhdestä kastetalosta tulleesta tekstiviestistä. Viesti kertoi talossa kastetun vauvan isosiskon leikkineen pappia ristiäisten jälkeen.

Silvola haluaa muistuttaa, että kaikki ovat yhdessä Jumalan kasvojen edessä.

— Yksin me emme paljon ehdi emmekä jaksa, vaikka haluaisimme. Seurakunnan elämä koostuu arvaamattoman monen ihmisen ajatusten ja kätten töistä, hän sanoo.