Varhain leskeksi jäänyt saksalainen naismystikko Elisabeth Thüringenilainen omisti koko elämänsä köyhien palvelemiseen. Trüringenilaisesta kerrotaan tarinaa, jossa hän löysi myrskysäällä yksinäisen lapsen puupinon päällä istumassa. Lapsi katseli häntä silmillä, joista kuvastui koko maailman hätä ja murhe. Nainen kysyi lapselta, missä hänen äitinsä on. Silloin naiselle ilmestyi kärsivä Kristus, jonka hän näki lapsen silmin.

Kertomus on legenda. Legenda ei ole keksitty kertomus, vaan tapa nähdä elämä ja kuulla sen viesti. Legenda auttaa lukemaan elämää toisen silmin: tunnistamaan Kristuksen silmät murheellisen lapsen silmissä, väkivaltaa kokeneessa naisessa, uupumusta vastaan kamppailevassa hoivatyön tekijässä tai miehessä, joka ei enää jaksa yrittää eikä tiedä, mitä tehdä.

Franciscus Assisilaisesta kerrotaan, että hän oli oppinut rakastamaan kaikissa asioissa Jumalaa. Hän tuli lähteelle ja sanoi: "Sisar lähde, kerro minulle Jumalasta." Lähde alkoi pulputa, aivan kuin se olisi halunnut puhua. Sitten lähteen vesi tyyntyi, ja hän näki sen pohjalla sisarensa Klaran kasvot.

Hän kulki eteenpäin ja näki mantelipuun ja sanoi: "Mantelipuu, kerro minulle Jumalasta." Ja mantelipuu alkoi kukkia ennen aikojaan ja kertoi siten hänelle Jumalasta.

Sitten hän kohtasi vanhan miehen ja sanoi hänelle: "Kerro minulle Jumalasta." Ja vanha mies vei hänet köyhien kaupunginosaan. Vanhus jakoi heille leivän ja ihmiset jakoivat leivän edelleen keskenään. Vanhus sanoi: "Meidän leipämme, meidän Jumalamme."

Hengellisyydessä on kyse siitä, miten katsomme ja kuuntelemme elämää. Siinä ei ole kyse siitä, miten hyvin osaamme rukoilla, vaan avaako se meille toisen ulottuvuuden, niin että voimme kuulla kaiken takaa Jumalan kertomuksen.