Onko meitä hirviöitä oikeasti olemassa?

Katri Kirkkopelto-Suna Vuori: Hirveää, parkaisi hirviö. WSOY 2005.

Hirveää, parkaisi hirviö -kirjan perusasetelma on mielenkiintoinen, sillä kyse on sadun ja taiteen olemassaolosta. Kun lukija laittaa kirjan kiinni, hirviölapsi ja samalla koko hirviöperhe lakkaavat elämästä ja hengittämästä.

Vai lakkaavatko sittenkään? Entä me isommat ja pienemmät lukijat? Onko meidän elämämme varmemmalla pohjalla kuin kirjassa olevien hirviöiden?

Katri Kirkkopellon kuvittama ja Suna Vuoren kirjoittama kirja auttaa käsittelemään niinkin vaikeaa asiaa kuin kuolemanjälkeistä elämää.

Yhteishuoltajuuden ensiaskeleita

Cecilé Eyen: Pikkusuden kaksi kotia. Kustannus-Mäkelä 2005.

Cecilé Eyenin kirjassa käsitellään avioeroa. Susilapsen isä ja äiti eivät enää rakasta toisiaan, ja isä jättää eräänä yönä kotipesän. Pikkususi on kuullut, että isä on lähtenyt omaan luolaan ja lähtee etsimään häntä. Yksinäisen suden luola ei ole sitä, mitä Pikkususi luuli, mutta lopulta kaikki loksahtaa kohdalleen. Isäsusi ei ole hävinnyt minnekään.

Eyenin kirjassa on kuvattu kauniisti eron tuskaa ja yhteishuoltajuuden käynnistämistä. Perhe ei ole enää entisensä, mutta vanhemmat ovat yhtä hyviä ja turvallisia kuin aina ennenkin. Kun joku lähtee, häntä on tavalla tai toisella seurattava uuteen maailmaan.

Liian täydellinen äiti?

Anthony Browne: Minun äitini. Lasten Keskus 2005.

Anthony Brownen kirjassa äiti on niin täydellinen hahmo, että ihan hirvittää. Tässä ylistystarinassa ei muita tarvita kuin lapsi ja äiti, joka voi halutessaan olla vaikka filmitähti tai astronautti.

Kirja ei ole erityisen mielenkiintoinen esitys, mutta mikä sen hienompaa kuin että tuo täydellinen olento löytyy kaikista äideistä ja hän rakastaa aina ja ikuisesti juuri minua.

Sopivin isä on paras isä

Davide Cali-Anna-Laura Cantone: Mittatilausisä. WSOY 2005.

Davide Calin kirjoittamassa ja Anna Laura Cantonen kuvittamassa Mittatilausisä -kirjassa päästään Minun äitini -kirjan asetelmasta eteenpäin. Vaikka yksinhuoltajaäiti on lapsen mielestä täysin ylivoimainen hahmo, myös isälle olisi tilaa. Kukaan ei vain ole vielä täyttänyt äidin ja lapsen vaatimuksia.

Kyseisen miehen pitäisi vastata ainakin neljää tavallista isää. Ilmoituksen perusteella löytyy kalju, laskutaidoton, heikko, peleissä surkea ja muuten vain ilkeä isä.

Yllättävää kyllä, jäljelle jäävä ja kriteerit täyttävä isä ei ole suuren suuri, eikä kovin laskutaitoinenkaan. Tulokas osaa paljon runoja, pitää eläimistä ja osaa laittaa ruokaa! Lisäksi hän on kaikkein kiltein. Siinä on viisautta, että sopivin on paras! Cantonen kuvitus on hersyvän hauskaa.

Mummo vaarojen tiellä

Martti Ruokonen-Jukka Laajarinne: Mummon kone. WSOY 2005.

Mummo on tekniikan aallonharjalla monitoimikoneineen ja täytyy sanoa, että liika on liikaa. Porkkanaraaste tulee kyllä masiinasta ulos tehokkaasti, mutta entä sitten, kun mummon silmä välttää ja laitteeseen menee muutakin tavaraa. Keittokirja ja ulkohaalarit eivät enää oikein kuulu monitoimikoneeseen, puhumattakaan vasarasta.

Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun voittajateoksessa on kaikuja Charlie Chaplinin satiiriseen Nykyaika–elokuvaan. Kone vie ihmistä, eikä ihminen konetta. Ei riitä, että hyvää tarkoittava mummo kieltää laittamasta sormia ja varpaita hirmumyllyyn. Nyt tarvitaankin lasta eikä aikuista…