Kesäisten pientalolähiöiden tunnussävel taitaa olla ruohonleikkurin pärinä, sillä nykyisin jopa yhden huoneen kokoisia rivitalopihoja parturoidaan bensiinin voimalla.

Puutarhakaupoissa omakotitaloasukkaat voivottelevat, kuinka tuuhean rehevää nurmea on pakko leikata jopa kaksi kertaa viikossa. Golfnurmikansan perinteisiä häpeäpilkkuja ovat voikukat ja sammal, joita jopa myrkyillä yritetään kitkeä. Työläälle nurmikolle ja moottorileikkurille on kuitenkin useita vaihtoehtoja.

Ensimmäinen vaihtoehto on vanha kunnon kelaleikkuri, ainakin pienillä pihoilla. Sen ääni on inhimillinen ja sen käyttö kasvattaa myös kuntoa. Lähiön nuorisolle voi maksaa taskurahoja nurmikon leikkaamisesta.

Toisen vaihtoehdon voisi nimetä kitukasvunurmikoksi. Siellä kasvaa sammalta, matalia kukkia ja pikkukasveja ruohon ohella. Siis kaikkea sitä monimuotoisuutta, jota moottorinurmikon ystävät vihaavat.

Kitunurmikko syntyy vanhasta nurmikosta maata köyhdyttämällä. Nurmikkoa ei saa lannoittaa eikä kalkita. Sitä ei tietenkään kastella juomavedellä. Hyvin toimivaa kitunurmea ei tarvitse leikata kuin muutaman kerran kesässä. Jos uusi nurmikko on jo ehditty perustaa monikymmensenttiselle ruokamultakerrokselle, saattaa maan köyhdyttämiseen tosin kulua vuosikymmeniä.

Jalostuneempiin ja kukkaisampiin vaihtoehtoihin löytyy hyviä neuvoja uusista puutarhakirjoista.

Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan kirja Palavarakkaus ja särkynytsydän (Tammi 2005) esittelee perinteisiä suomalaisia puutarhakasveja, joista on vuosisatojen kokemus.

Mattias Tolvasen Villi puutarha (WSOY 2005) vapauttaa nimensä mukaisesti puutarhanhoitajan liiasta suoraviivaisuudesta ja opettaa arvostamaan myös kasveja, joita moni kutsuu rikkaruohoiksi.

Moottorinurmikon kolmas vaihtoehto on pihaketo. Pihakedon lähtökohta on maan köyhdyttämisen lisäksi sopivien ketokasvien siementen etsiminen ja kylväminen. Pihakedon hauska piirre on, että sitä saa ja pitää tallata.

Neljäs vaihtoehto on kukkaniitty. Sellaisen saattaa vähitellen saada aikaan rehevästäkin nurmikosta. Totuuden nimissä on sanottava, että villin niityn saa helposti aikaan, mutta kukkivia kukkia sieltä ei aina löydy. Jotkut villikasvit, kuten vuohenputki, pyrkivät valloittamaan tilan kaikelta muulta elolliselta. Mutta Tolvanen kehuu kirjassaan sitäkin maukkaaksi villivihannekseksi, jota voi käyttää peitekasvina pensaiden alustoilla.

Jos nurmikon todella onnistuu muuttamaan niityksi, voi ainakin ruohonleikkurin myydä ja ostaa tilalle kunnon viikatteen.