Uhanalainen Luther ja suloinen paavi
Mitä ihmettä minä olen opettanut, uskonnonopettaja kertoo monesti ajattelevansa kokeita korjatessaan. Hän on kirjannut muistiin aitoja koevastauksia viime lukuvuodelta — tässä kolme huippua.
Kysymyksen aihe oli Martti Luther. Kahdeksasluokkalainen vastasi muun muassa seuraavasti:
"Hän oli luostarissa tunnollinen ja rankaisi itseään aina, mutta ei silti tuntenut itseään ’puhtaaksi’. Hän alkoi miettiä, että miten pystyisi valaistua… Sitten hän nosti hirveän metelin jostain uskonnollisista hömpötyksistä ja eräs ihminen ei pitänyt siitä, koska hän myi niitä hömpötyksiä… Martti pakeni ja käänsi piilopaikassaan Raamatun latinasta omaksi kielekseen. Hän meni naimisiin pikkuserkkunsa kanssa ja hänet murhattiin."
Toinen vastaus samaan kysymykseen:
"Hän oli aneita vastaan ja teki siitä 95 jotain juttuu ja naulasi ne kirkon seinään. Paavi lähetti hänelle kirjeen ja luki sen ja poltti. Sitten hän joutui paavin valtakuntaan. Paavi ilmoitti hänet uhanalaiseksi… Martti meni naimisiin ja jossain vaiheessa hänestä tuli munkki ennen naimisiin menoa tai sen jälkeen."
Kolmas kahdeksasluokkalaisen vastaus julkaistakoon edesmenneen paavin muistoksi, kysymyksen aiheena oli paavi:
"Nykyinen paavi on Johannes Paavali II. Paavi valitaan virkaan eliniäksi. Paavi asuu Vatikaanissa, joka sijaitsee Roomassa. Paavi on kuollessaan pyhimys. Nykyinen paavi on erittäin vanha & heikko. Paavi suorittaa erilaisia rukoushetkiä & seremonioita. Paavi ansaitsee rahansa mm. museosta & lipuista ja postimerkkien myynnistä ja valmistamisesta. Paavi pysyttelee paljon sisällä. PAAVI ON SULOINEN."

