Reetta on kesätyössä rippileirillä
Vantaan seurakunnissa on yli 40 kesätyöntekijää.
Seurakuntien työtehtävissä on kesäaikana useita uusia kasvoja vakituisten työntekijöiden ollessa lomalla.
Teologin, diakonin, kanttorin, nuorisotyöntekijän ja kanslistin tehtäviin on seurakunnissa tänä kesänä palkattu yhteensä 26 nuorta. Seurakuntayhtymän rakennus-, hautausmaa- ja kiinteistöhoitopalveluissa työskentelee 16 kesätyöntekijää.
Tikkurilan seurakuntaan on palkattu suven ajaksi 4 teologia, 2 nuorisotyön ohjaajaa ja 1 kanttori. Yksi heistä on nuorisotyön ohjaajan pestin saanut Reetta Leppänen, 20. Hänestä oli luontevaa hakeutua töihin juuri tähän seurakuntaan, koska hän on ollut sen toiminnassa mukana rippikouluikäisestä lähtien.
Vantaan seurakuntien hautausmailla ja kirkkopihoissa tarvitaan kesäisin paljon riuskaa työvoimaa. Ylipuutarhuri Tuovi Lehtisen mukaan Hämeenkylän, Korson ja Ruskeasannan hautausmailla on kesä–elokuussa 7 kesätyöntekijää. Lisäksi Hämeenkylän, Korson, Rekolan ja Tikkurilan kirkkopihoissa työskentelee toiset 7 kesätyöntekijää. Hautausmaiden kesätyöntekijöissä oli tänä vuonna valinnanvaraa, sillä hakijoita oli peräti 80. — Valinnoissa painottui hakijoiden koulutus, aiempi kokemus puutarhatöistä ja ylipäätään raskaista fyysisistä töistä, Lehtinen kertoo. Tämänvuotisista työntekijöistä vain kolme on ollut Vantaan hautausmailla aiempina kesinä. Hautausmaiden kesätyöntekijät ovat iältään yli 18-vuotiaita, kirkkopihojen työntekijät yli 17-vuotiaita. Hautausmaiden ja kirkkopihojen töihin kuuluu muun muassa kukkien istutusta, nurmikoiden leikkaamista ja käytävien pitämistä siistinä. Alueilla tehdään tietyt perustyöt viikoittain. Uusille työntekijöille on toisinaan sattunut myös kommelluksia. Joskus kukkia on lannoitettu liikaa, jolloin niitä on jouduttu vaihtamaan. Joskus taas työssä käytettävien koneiden käsittely ei ole sujunut ongelmitta. Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan hoito kuuluu nykyään kahdelle ulkopuoliselle urakoitsijalle, joilla on omat kesätyöntekijänsä.
Reetan koulutuskin on kohdallaan. Hän opiskelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak) Kauniaisissa sosionomin tutkintoa ja erikoistuu kirkon nuorisotyön ohjaajaksi.
Kesällä kolmella riparilla
Ylioppilaaksi tultuaan Reetta oli ensin kiinnostunut
teologian opinnoista, mutta lopulta hän päätyi opiskelemaan
nuorisotyötä.
— Nyt on ensimmäinen vuosi Diakissa takana ja olen erittäin tyytyväinen valintaani, hän sanoo.
Nuoriso-ohjaajan kesätyö koostuu pääasiassa kolmesta rippikoululeiristä ja niiden etukäteissuunnittelusta. Reetta pitää leireillä oppitunteja, minkä lisäksi hän vetää leikki- ja lauluhetkiä.
— Ei tulisi mitään, jos riparilla puhuisi tuntikausia vain Raamatusta. Pyrin etsimään nuoria kiinnostavia aiheita ja toimintamuotoja, mikä pitää heidän kiinnostuksensa vireillä.
Reetta on ollut aiemmin isosena kuudella rippikoululeirillä. Hänellä on leireiltä kokemusta myös hankalista nuorista.
— Jos jonkun nuoren kanssa on ongelmia, on yritettävä saada selville, mikä mättää ja korjata tilanne jotenkin.
Nuorella kaverit ykkössijalla
Työssään Reetta pitää eniten juuri nuorten kohtaamisesta. Hänestä on mukavaa, että voi olla tavallaan osa heidän elämäänsä ja vaikuttaa siihen mahdollisimman myönteisesti.
— Tiedän, että kaverit ovat teini-ikäiselle tärkeitä. Sen vuoksi esimerkiksi rippileirillä touhutaan paljon yhdessä kaikenlaista.
Myös työn vapaamuotoisuus kiehtoo Reettaa. Hän voi paljolti suunnitella ajankäyttönsä oman aikataulunsa mukaan. Viikon kestävällä rippikoululeirillä on tosin oltava mukana tiiviisti koko ajan.
Reetta toivoo saavansa valmistuttuaan vakituisen työpaikan seurakunnasta.
— Minulla on kyllä kokemusta myös pyhäkoulun ja
varhaisnuorten kerhojen vetämisestä, joten voisin työskennellä nuorempienkin
parissa.

