Sana herätysliike voi monelle pääkaupunkiseudulla asuvalle olla outo. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sijaitsevassa vajaan 4000 asukkaan Luodossa kuitenkin peräti puolet asukkaista kuuluu yhteen niistä, Rauhan sanan lestadiolaisuuteen.

— Nykypäivänä Luoto on eurooppalaisittain ainutlaatuinen esimerkki. Mutta ei niin kovin kaukana historiassa ole tilanne, jossa monilla Pohjanmaan ja Savon paikkakunnilla herätysliike määräsi koko yhteisön tavat, normit ja arvot. Myös niiden, jotka eivät siihen kuuluneet, muistuttaa Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen.

Vaikka herätysliikkeiden merkitys on vähentynyt, on niillä Suomessa yhä vahva asema. Muualta Euroopasta ei löydy toista protestanttista maata, jossa 11 prosenttia väestöstä ja 53 prosenttia seurakuntien työntekijöistä ilmoittaisi kyselytutkimuksessa kuuluvansa johonkin uskonnolliseen liikkeeseen.

Herätysliikkeitä on ollut myös muualla, mutta ne ovat joko kadottaneet merkityksensä, muuttuneet kirkollisiksi järjestöiksi tai ajautuneet kirkon ulkopuolelle. Lähinnä Suomea muistuttaa Norjan tilanne, mutta sielläkään uuspietistisillä järjestöillä ei ole vastaavaa massaliikkeen asemaa kuin Suomessa.

— Suomessa herätysliikkeet ovat kansanliikkeitä, jotka keräävät kesäjuhlilleen kymmeniätuhansia ihmisiä. Nykypäivän termeillä voisi puhua myös kirkollisista kansalaisjärjestöistä. Kuten kansalaisjärjestöillä suhteessa valtioon, herätysliikkeillä on emokirkkoon nähden sekä kriittinen että sitä tukeva rooli, arvioi Talonen.

Protestista perinneliikkeeksi

Kaikki suomalaiset herätysliikkeet ovat nimensä mukaisesti syntyneet hengellisestä herätyksestä, uskonkokemuksesta, johon on liittynyt myös protestihenkeä laitostuneeksi koettua kirkkoa kohtaan.

— Jos käytetään englanninkielisiä termejä, niin alussa on man ja message, sitä seuraa movement ja lopuksi tulee monument. Eli ensin on uskonnollinen sanoma, josta alkaa kansanliike.

— Sitten liike järjestäytyy ja siirtyy kääntymyksen korostamisesta kasvatuskristillisyyteen. Syntyy sukupolvien yli kulkeva perinne. Lopulta liike kääntyy vastakohdaksi alkuperäiselle tavoitteelleen eli siitä tulee kirkkoinstituutiota tukeva.

Matkan varrella myös kritiikin kohde on muuttunut ja imenyt vaikutteita. Suomessa herätysliikkeiden vaikutus kirkkoon näkyy esimerkiksi virsikirjassa, jossa on runsaasti herätysliikkeiden piirissä syntyneitä virsiä.

Kirkon virallisista lähetysjärjestöistä suurin osa on kytköksissä herätysliikkeisiin. Diakoniassa, lapsi- ja nuorisotyössä sekä seurakuntien pienpiiritoiminnassa näkyy vahva herätysliikkeiden vaikutus.

— Monet kirkon nykyisistä työmuodoista olisivat paljon heikompia ilman herätysliikkeitä. Seurakuntien kirkossa käyvistä aktiiveista moni on mukana myös jossain herätysliikkeessä, samoin luottamushenkilöistä. Ilman herätysliikkeitä kirkon hengellinen perinne olisi paljon köyhempi, arvioi Talonen.

Herännäisyys
kirkollistunut eniten

Kehityskaari protestista perinneliikkeeksi pitää Talosen mukaan paikkansa yleisellä tasolla, mutta herätysliikkeet eivät ole samanlaisia. Osassa on yhä jäljellä vahvaa oppositioasennetta, kun taas herännäisyydestä ja osin myös viidenteen herätysliikkeeseen lukeutuvasta Kansan raamattuseurasta on tullut kansankirkon tukipilareita.

— Herännäisyys, jonka alkuvaiheissa oli voimakas henkilökohtaisen uskon vaatimus körttipukua myöten, on eniten kirkollistunut. Se korostaa kasteen riittävyyttä eikä parannuksentekoa. Siionin virret kutsuvat liikkeen tilaisuuksiin, jos kutsuvat.

— Kansan raamattuseurassa on henkilökohtaisen uskon korostus, mutta muuten se on lähellä kansankirkon valtalinjaa. Papistolle herännäisyys on läheisin herätysliike.

Muista herätysliikkeistä suurin lestadiolaisryhmä vanhoillislestadiolaisuus on tiukimmin omilla linjoillaan. Sille kirkko on palvelujärjestö, varsinainen hengellinen elämä keskittyy omaan seuratoimintaan. Evankelisuus on käytännössä kahtia jakautunut kansankirkolliseen ja tunnustukselliseen suuntaukseen. Uuspietistiset liikkeet, Kansanlähetys, Opko ja Raamattuopisto, ovat kirkollistuneita, mutta joissakin kysymyksissä yhä kriittisiä.

— Herätysliikkeiden kritiikki ja myös evankelisuuden sisäinen jakolinja liittyy siihen, miten Raamattu ymmärretään. Naispappeuskysymys on vain osa tätä keskustelua. Toinen vedenjakaja on siinä, riittääkö klassinen kristinusko sovitusoppeineen vai onko uskoa jotenkin päivitettävä tähän aikaan sopivaksi. Kolmas liittyy perhe- ja seksuaalietiikkaan.

Oppi, tunteet ja hiljaisuus

Herätysliikkeiden paradoksi on Talosen mukaan siinä, että ne ovat vahvasti yhteisöllisiä, mutta myös mielipiteitä jakavia. Hän ei kuitenkaan allekirjoita väitettä, että esimerkiksi uskoontulon korostus olisi osaltaan johtanut kansan vieraantumiseen kirkosta.

— Kirkkohistorian ja kirkkomaantieteen näkökulmasta katsottuna näin ei ole. Suurin kirkkoon kuulumisprosentti on alueilla, joissa herätysliikkeet ovat vahvoja, kuten Oulun hiippakunnassa.

Talonen uskoo, että perinteiset herätysliikkeet säilyttävät asemansa myös jatkossa. Tosin ne saattavat jakautua, kun moniarvoisen yhteiskunnan ahdistamina osa liikkeen kannattajista tukeutuu Luther-säätiön kaltaisiin pienyhteisöihin.

— Tämä on kehityssuunta. Toinen on Nokian herätyksen tapaisten karismaattisten, yksilön uskoa ja uskonnollisia tunteita korostavien ilmiöiden nousu. Koska elämä on niin kiireistä ja ihmisiä kuormittavaa, myös kiinnostus meditaatioliikkeisiin ja hiljaisuuden etsintään kasvaa, uskoo Talonen.