Sivun toiminnot

Kirkko pysyköön tutulla paikalla

Tikkurilan kirkkoherra Nils Rönnholm kirjoitti hiljattain Vantaan Sanomiin kirkon paikasta. Kirkkoherralta ei mielikuvituksen vilkkautta puuttunut: "Kävelykatu on takapiha ja kerää epäsosiaalista ainesta, myös huumeet kuuluvat kuvaan, päälle tunkevia juoppoja pitää pelätä jne." Hänen mukaansa olisi kaikille helpotus, että uusi kirkko olisi rauhallisemmalla paikalla kirjaston pääoven edessä.

Nykyisen kirkon paikka on loistava. Tiloja laajentamalla voidaan hyödyntää olemassa olevia rakenteita sovelletusti, mikä on taloudellisestikin kannattavampaa. Eikä kirkon imagokaan kärsisi.

Saman sateenvarjon alla olisivat kaikki kirkon toimipisteet. Olisi erittäin jakomielitautista hajauttaa pitkin kylää seurakunnan toiminnot. Niin kuin piru helisyttelisi arpakuutioita ja viskaisi pitkin mäkeä.

Timo Saari
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook