Tuhlaajapoika-kertomuksessa poika ajautuu niin alas kuin voi. Vasta sitten hän menee itseensä. Hän katsoo sisimpäänsä ja näkee alennustilassaan omat tunteensa, pettymyksensä, ikävöintinsä. Silloin hän tajuaa kaipaavansa isää ja kotia. Niin hän kääntyy tuhlaajan tieltä ja palaa kotiin. Siellä isä juoksee häntä vastaan, antaa anteeksi ja järjestää ilojuhlan kadonneen ja taas löytyneen kunniaksi. Tällainen meitä rakastava Isä Jumala on.

Jumala ei käytä pakkokeinoja ihmisen pitämiseksi lähellään. Väkisin hän ei pakota ketään luokseen. Me emme voi pakottaa toinen toistamme Jumalan yhteyteen. Uskon syntymisen ihmettä ei voi väkisin jouduttaa. Uskon kasvamiselle voi vain tarjota mahdollisimman suotuisan maaperän ja rukoilla, että Pyhä Henki tekisi tehtävänsä.

Isä ei sulkenut kodin ovea palaavalta pojaltaan, vaikka tämä oli tehnyt kaikessa väärin. Isä odotti uupumatta ja oli valmis armahtamaan kotiin palaavaa ilman ehtoja. Armoa on se, että elämänsä tuhlanneella ihmisellä on täysi vapaus tulla takaisin Jumalan kotiin.

Ihminen, niin syntinen kuin hän onkin, säilyy Jumalan lapsena kaikissa vaiheissaan. Kasteessa hänet on otettu Jumalan lapseksi. Hän voi unohtaa ja laiminlyödä tämän yhteyden, mutta Jumala tuntee hänet ja on aina valmis avosylin ottamaan tuhlarin vastaan ilman kuulusteluja tai ennakkoehtoja. Siinä Isän sylissä on hyvä olla peloista ja velasta vapaana. Siitä alkaa uusi elämä uusissa vaatteissa.

Tällainen on Jumalamme.

Ensi sunnuntai on 4. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Kadonnut ja jälleen löytynyt. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 32:1–2, 5–8, Hoos. 12:6–7 tai Jes. 61:10–11, Room. 4:1–8 ja Luuk. 15:11–32.