Köyliön kunnan kulttuuritoimessa työskentelevä Ulla Kolu opastaa vuosittain kymmeniä luterilaisia ja katolisia pyhiinvaeltajia Köyliönjärven Kirkkokarille, joka tunnetaan myös Pyhän Henrikin saarena.

— Joskus on käynyt niinkin, ettei saarelle soutamisesta ole tullut huonon sään vuoksi mitään ja vieraat ovat joutuneet jäämään mantereen puolelle, Kolu selostaa.

Kirkkokarilla oli 1300- ja 1400-luvuilla Köyliön ensimmäinen kirkko, niin sanottu Lähteen kappeli. Kirkossa kävijät kiinnittivät veneensä kappelin seinässä oleviin renkaisiin. Kappeli tuhoutui veden noustua liian korkealle.

27 vuotta Köyliössä asunut Kolu ei niele noin vain tutkimustuloksia, joiden mukaan piispa Henrikiä ja surmatarinaa ei olisi ollut olemassakaan.

— Uskon, että piispan ja Lallin tarina on suurelta osin totta. Se näkyy niin vahvasti esimerkiksi paikkakunnan nimistössä.

Lallin surmatyön syistä on liikkeellä eri versioita. Köyliössä on pohdittu sitäkin mahdollisuutta, että Lallin Kerttu-vaimo olisi vikitellyt piispaa. Jos se pitää paikkansa, juontaa viime aikoina käytetty termi "piispan salarakas" jo kaukaa historiasta.

— Mikäli kuitenkin pystyttäisiin osoittamaan, ettei Henrikiä ole ollut olemassa, pitäisi Lallin ja Kertun maine siinä tapauksessa puhdistaa, sanoo Kolu hymyillen.

Pikkuruisella, 27 metriä pitkällä saarella on nykyään piispa Henrikin muistokivi, joka pystytettiin vuonna 1955 kristinuskon Suomeen tulon 800-vuotisjuhlan yhteydessä. Vuonna 1999 saarelle tehtiin kahdesta kivipaadesta koostuva pyhiinvaeltajien alttari.

Karjalan kannakselta evakkona vuonna 1945 Köyliöön tullut Erkki Karhinen kuljettaa kesäisin veneellä väkeä Kirkkokarille. Kerran vuodessa tehtävällä Pyhän Henrikin vaelluksella saatetaan tarvita jopa kymmenen venettä ihmisten osallistuessa piispan muistomessuun.

— Varsinkin vanhempi väki on täällä vankasti sitä mieltä, että Köyliönjärven tapahtumat ovat täyttä totta. Se on tärkeä osa kunnan historiaa, Karhinen tuumii.