Sivun toiminnot

Jumboon esitetään hiljaista puutarhaa

Sininauhaliiton Etelä-Suomen järjestösihteeri Tuomo Salovuori ehdottaa hiljaisen puutarhan rakentamista kauppakeskus Jumbon tulevaan laajennusosaan. Hiljaista puutarhaa voisi Salovuoren mukaan käyttää miniretriitteihin.

— Hiljaisia puutarhoja on jo satoja ympäri maailmaa, Salovuori perustelee ehdotustaan.

Salovuori on tutustunut hiljaisuuden puutarhoihin Englannissa, jossa niitä on monenlaisia, muun muassa kirkkojen yhteydessä, urbaaneissa tiloissa ja maaseudulla.

Quiet Garden -niminen järjestö perusti ensimmäisen hiljaisuuden keitaan vuonna 1992. Nyt niiden määrä on noussut noin 270:een. Hiljaisuuden puutarhoja on Euroopan lisäksi jo Afrikassa, Aasiassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa.

Salovuori uskoo, että hiljaisuuden puutarha toisi hyvinvointipalveluja markkinoivaan uuteen keskukseen elämänmyönteisen, raikkaan ja virvoittavan pysähdyspaikan.

Tikkurilan seurakuntaneuvosto on toimittanut Salovuoren ehdotuksen eteenpäin Vantaan seurakuntien yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Lisätietoa hiljaisuuden puutarhoista on osoitteessa www. quietgarden.co.uk.

kuva Timo Saarinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook