Joitakin vuosia sitten kotimme lähitienoilla teki tuhojaan voimakas myrskytuuli. Se kaatoi puita ja repi maahan rakennelmia. Myrsky riuhtaisi maahan myös teltan, jossa oli lähipäivinä tarkoitus viettää suuret juhlat.

Alueen lähistöllä sijaitsee kivi, johon joku on vuosikymmeniä sitten kaivertanut psalmin sanat: "Kiitä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt."

Pieni poika katsoi ympärillä vallitsevaa tuhoa ja tapaili psalmin tekstiä. Hän alkoi näyttää yhä vaivautuneemmalta.

— Tuo kivi täytyy kyllä peittää, hän sanoi.

— Eihän se voi olla esillä nyt, kun puut ovat kaatuneet ja teltta on säpäleinä.

Ymmärsin pojan ajatuksen. Hän oli paitsi surullinen, myös hämmentynyt. Miten voimme kiittää silloin, kun ympäröivä elämä kertoo epäonnistumisista ja onnettomuudesta?

Jäimme miettimään lausetta "Älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." Tämä hetki voi näyttää kaaokselta. Tällä hetkellä voi näyttää siltä, että Jumalan ote on lipsunut ja pahat asiat ovat saaneet vallan. Silloin on hyvä muistaa menneitä aikoja. Vaikeita päiviä on ollut. On ollut pitkiä ja pimeitä kausia. Ja kuitenkin apu on tullut. Vähitellen tai äkkiä ja yllättäen.

Joskus joudumme odottamaan kauan. Silloin meitä kutsutaan luottamuksen tielle. Meitä kutsutaan kiittämään, vaikka vastaus tuntuu viipyvän. Meitä kutsutaan muistamaan, vaikka tämä hetki tuntuu vievän voimavaramme.