Aikoinaan Ismo Alanko levytti kappaleen Suomi putos puusta. Viime aikoina seuratessani ihmisten käyttäytymistä niin seurakunnassa kuin julkisilla paikoillakin olen alkanut miettiä, että onko niin.

Suvaitsevaisuushan on sitä, että hyväksyy toisen sellaisenaan kuten Jumalakin tekee, ei arvostele toista, ei kyräile, ei ole kateellinen niille, jotka ovat muita sosiaalisempia. Helposti niin silti tapahtuu, etenkin jos on itse epäonnistunut ihmissuhteissaan ja parisuhteissaan ja on sen vuoksi yksinäinen.

On tavattoman ala-arvoista käytöstä olla kateellinen ja katsoa vihaisesti ihmisiä, jotka haluavat luoda kontakteja toisiin ihmisiin. Selvästi on keskuudessamme "klikkiporukoita", jotka omilla toimillaan estävät toisten ihmisten tutustumisyritykset. Eiköhän olisi tosiaan aika astua alas puusta, katsoa itseään peiliin ja tehdä parannus?