Juhani Ahvenjärvi: Yhä kiihtyvä tauko. Teos 2005.

Juhani Ahvenjärven paradoksaaliset, lakoniset runot muistuttavat Risto Ahdista. Ehkä tamperelaiset tuntevat toisensa — ainakin runojen sävellajissa on jotakin samaa.

Kokoelma Yhä kiihtyvä tauko, on ilmestynyt pitkän tauon jälkeen. Se sisältää neljä osiota: ohjeita kartanlukijalle, Tampere-sikermän, askelmerkkejä ja koiranputkiosaston.

Kartanlukijan runot on otsikoitu EK — olisiko esikirjoitus vastakohdaksi jälkikirjoitukselle? Runot ovat filosofissävyisiä allegorioita elämän hallinnasta ja sen mahdottomuudesta.

Tampere-runot on otsikoitu Tampereen kaupunginosien mukaan, ja niissä on epäilemättä välähtäviä lapsuudenmuistoja mukana.

Askelmerkkirunoissa on toistoa, aivan kuin tanssinkin askelmerkit toistuvat lattiassa. Ja koiranputkiosastossa kirjoitetaan siitä, mistä oikeastaan kaiken aikaa: kuolemasta.

Ahvenjärven sanonta on tiukkaa ja taloudellista. Paradoksit leikkaavat toisiaan ja kertautuvat. Lukija nauttii sanojen tarkasta valikoinnista, eräänlaisesta välttämättömyyden ja luontevuuden tunnusta kaiken absurdiuden keskelläkin.

Näissä runoissa kulkee sisäinen lanka niin sitkeänä, ettei sitä voi erottaa sanonnasta. Mitään ylimääräistä löysää estetiikkaa ei ole. "Erota toisistaan musta ja valkea kissa, jotka kieppuvat yhteenkietoutuneina rinnettä alas" — siinäpä se!