Ylivieska on Pohjois-Pohjanmaalla. Liperi on toisella puolella Suomea, Pohjois-Karjalassa Joensuun kupeessa. Mutta löytyykö pohjalaisista ja karjalaisista eroja?

— Me pohjoispohjalaiset olemme jäyhiä. Emme puhu emmekä pussaa, jos ei ole pakko, naureskelee Ylivieskasta kotoisin oleva Anne Laitala, 20.

— Varmaan olemme myös rehellisiä ja työteliäitä. Ja hitaampia kuin etelän ihmiset, hän lisää ja myöntää, että mainitut piirteet kuvaavat aika hyvin häntä itseäänkin.

— Pohjoispohjalaiset ovat hiljaisia, mutta suorapuheisia, arvailee Liperistä kotoisin oleva Sari Koljonen, 22.

— Me pohjoiskarjalaiset puolestaan olemme yleisen käsityksen mukaan iloisia, puheliaita ja ystävällisiä. Itse en kyllä ole kauhean puhelias, mutta positiivinen kuvittelisin olevani.

Kotiseutu on turvapaikka

Anne Laitala on huomannut, että Ylivieskassa yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin on paljon tiiviimpää kuin Vantaalla. Myös hän itse pitää melko tiiviisti yhteyttä kotiseudulleen ja käy kotona suunnilleen kerran kuussa sekä aina lomillaan.

— Kotiseutu on turvapaikka. Siellä ovat perhe ja vanhat kaverit. Aina sinne on kiva mennä. Parasta Ylivieskassa ovat ihmiset ja hiljaisuus. Siellä on myös puhtaampaa kuin pääkaupunkiseudulla. Eikä ole ylämäkiä, hän tokaisee.

Löytyy Ylivieskasta huonojakin puolia.

— Siellä kaikki tietävät toistensa asiat, piirit ovat niin pienet. Se on ahdistavinta. Nyt kun on jo vuosia asunut muualla, on onneksi jäänyt sen ulkopuolelle.

Maakuntalaulut ovat taas pop
Eläkkeellä oleva Sibelius-Akatemian professori Reijo Pajamo iloitsee siitä, että maakuntalaulut ovat tulossa muotiin. — Euroopan unioniin liittymisen myötä meillä pelättiin oman kulttuurimme häviämistä, mutta se on oikeastaan lisännyt ihmisten kiinnostusta omiin juuriinsa ja sukuunsa, Pajamo pohtii. Perinteisiä maakuntalauluja on 14. Niistä vanhin on Savolaisten laulu, jonka kantaesitys oli joulukuussa 1852. Laulujen aloitteentekijöinä olivat yliopiston osakunnat sekä erilaiset seurat ja yhdistykset. Esimerkiksi Kajaanin maanviljelysseura tilasi aikoinaan Nälkämaan laulun Ilmari Kiannolta. Kuoroilla ja koululaitoksella oli tärkeä rooli maakuntalaulujen levittämisessä. Oma maakuntalaulu kuului koulun juhliin. Muutkin juhlat iltamista alkaen aloitettiin maakuntalaululla tai muulla isänmaallisella laululla. Laulujen sanoissa on Pajamon mukaan havaittavissa toistuva kaava. — Ne alkavat maakunnan ja sen menneisyyden kuvauksella. Sitten kuvataan kansaa ja luontoa. — Sävelmän puolestaan piti olla iskevä ja helppo oppia. Tässä mielessä onnistuneimpia ovat Karjalaisten laulu ja Nälkämaan laulu. Ne ovatkin paljon laulettuja, ja esimerkiksi Karjalaisten laulusta on tullut yleisisänmaallinen laulu. Reijo Pajamo muistuttaa, että Suomessa maakuntalaulut ovat olleet merkittävä ilmiö myös siksi, että niiden säveltämiseen osallistuivat maan huippusäveltäjät. Sibelius esimerkiksi sävelsi Uusmaalaisten laulun ja Uuno Klami Kymenlaakson laulun. Pajamo on huomannut, että maakuntien välillä on selviä eroja siinä, kuinka perinteitä arvostetaan ja esimerkiksi maakuntalaulua pidetään elossa. — Eteläpohjalaiset ovat vaalineet maakuntahenkeä aktiivisesti. Karjalaisia tuntuu yhdistävän kieli ja yhteinen kohtalo. He viettävät edelleen kesäjuhliaan joka vuosi. — Maakunnallinen identiteetti on varmaan heikoin Uudellamaalla. Mitä on uusmaalaisuus? Tänne on tullut ihmisiä eri puolilta Suomea. Edes heidän jälkeläisensä eivät pidä itseään uusmaalaisina, vaan esimerkiksi pohjalaisina tai savolaisina. Reijo Pajamon mielestä jokaisen suomalaisen pitäisi osata oman maakuntansa laulu; se kuuluu yleissivistykseen. — Kouluopetuksessa on unohdettu, että nuorista tulee joskus vanhoja ja heidän arvonsa muuttuvat. Kouluissa tulisi edelleen laulaa maakuntalauluja, isänmaallisia lauluja, kansanlauluja ja eri juhla-aikoihin liittyviä lauluja.
Maakuntalaulujen iltaa vietetään ke 1.6. klo 19 Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa. Professori Reijo Pajamo kertoo laulujen taustoista ja kanttori Sirkku-Liisa Niemi säestää yhteislaulua.

Laitala arvioi, että perinteet ja kotiseutu ovat kyllä nuorillekin tärkeitä. Hänelle itselleen erityisen rakas on joulu. Se pitää viettää Ylivieskassa ja aina perinteisellä tavalla.

Samoja helsinkiläisiä kaikki

Ylivieskan horisontista katsoen ei ole eroa, onko joku vantaalainen, helsinkiläinen vai espoolainen. Samoja helsinkiläisiä kaikki.

— Ei sikäläisillä kauhean myönteistä käsitystä helsinkiläisistä ole. Helsinkiläisiä pidetään leuhkoina. On huomattu, että pääkaupunkiseudulla kaikki kävelevät hirveän nopeasti ja kaikilla on kiire.

— Oulussa puolestaan on leppoisia ihmisiä. Ja Kuopiossa on tosi ystävällistä porukkaa, joka puhuu hassusti. Hämeessä ihmiset on kieroja, Anne Laitala kuvailee ylivieskalaisten käsityksiä muista suomalaisista.

Liperissäkään ei pääkaupunkiseudun asukkaista ole kovin myönteistä kuvaa.

— Viileitä tyyppejä, joihin on vaikea tutustua. Epäystävällisiäkin, Sari Koljonen tiivistää.

Koljosen kotiseutuhenki herää, kun hän esimerkiksi kuulee omaa murrettaan bussissa. Hän kuitenkin kieltää potevansa koti-ikävää — Vantaalle opiskelemaan oli mukava muuttaa.

— Parasta Liperissä on puhdas ja raikas ilma, järvet ja luonto yleensäkin. Kurjaa on se, että kaikkien tuntuu olevan pakko muuttaa opiskelujen ja työn perässä kaupunkeihin.

Onnellinen lapsuus maalla

Sekä Anne Laitala että Sari Koljonen kertovat eläneensä onnellisen lapsuuden maalla.

— Lapsena oli aina tekemistä. Nuorena vasta alkoi kaivata vilkkaampaa elämää, Laitala kuvailee.

Kumpikin on myös miettinyt, että omat lapset olisi aikanaan kiva kasvattaa maaseudulla.

— Ei lähiö tunnu hyvältä paikalta lapsille, Laitala sanoo.

— Voiko täällä edes päästää lapsia yksin ulos? Mieluummin lapset laittaisi pieneen kouluun. Täällä tuntuu siltä, että lasten pitää kasvaa isoiksi kamalan nopeasti. Jo kolmasluokkalaiset meikkaavat, Koljonen pohtii.

Vaikka sekä Laitala että Koljonen arvostavat kotiseutuaan, varsinainen kotiseutuhengen vaaliminen ei heitä innosta. Esimerkiksi ajatus kansallispuvun käyttämisestä saa heidät huvittumaan. Tuttuja eivät ole myöskään maakuntalaulut.

— Ai maakuntalaulu? Olisiko se Juodaan viinaa? Mutta se kyllä sopisi kaikille suomalaisille, sanoo Laitala.

— En minä ainakaan tiedä, mikä on Pohjois-Karjalan maakuntalaulu, tunnustaa Koljonen.

— No, Leevi and the Leavingsin Minä lähden Pohjois-Karjalaan, ehdottaa Laitala.