Sivun toiminnot

Kirkkoneuvosto äänesti siunauskappelista

Lauri 20 nettiin_Page_04_Image_0001.jpg

Seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi äänin 7–5 Helsingin pitäjän kirkonkylän uuden siunauskappelin rakentamisen sekä luonnospiirustukset. Kirkkovaltuusto päättää asiasta tiistaina 7.6. Rakentamispäätökseen tarvitaan määräenemmistö.

Kappeli on tarpeen, koska siunauksien määrä Vantaalla kolminkertaistuu 20 vuodessa. Nykyinen siunauskappeli on epäkäytännöllinen. Sen puutteita ovat muun muassa huono ilmastointi, vainajien näyttöön sopivan tilan puute ja arkkujen ja uurnien liian pienet säilytystilat. Uuden kappelin kustannusarvio on 6,28 miljoonaa euroa.

Kappelin paikasta on ollut erimielisyyttä. Osa luottamushenkilöistä haluaa kappelin lähemmäksi Kehä 3:a ja kauemmaksi kirkosta. Arkkitehtuurikilpailun voittanut Anu Puustisen ja Ville Haran työ Polku sijoittuu nykyisen kappelin paikalle. Tätä koskeva asemakaavamuutos on vireillä. Muutos on jo hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja seurakuntien kiinteistöasiain johtokunnassa. Kun uutta kappelia aletaan rakentaa, vanha kappeli puretaan.

Liisa Peltohaka jätti kirkkoneuvoston päätökseen eriävän mielipiteen. Siinä todetaan muun muassa, että hautausmaa-alueelta löytyy parempia sijoituspaikkoja uudelle kappelille. Peltohaka ei myöskään hyväksy vasta 29-vuotiaan nykyisen kappelin purkamista.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook