Jumala on näkymätön. Häntä on vaikea nähdä ja kuulla. Rukoilijan kokemus on monesti, että Jumala vaikenee eikä vastaa. Vaikka miten yrittäisi, taivas tuntuu pysyvän kiinni. Rukouksesta ei tule virkistävää ja voimia antavaa kokemusta, vaan vaivaa, ponnistusta ja turhautumista.

Siihen iskee kiusaaja, joka sanoo: "Sinusta ei ole rukoilijaksi. Et ole tarpeeksi hyvä ja hurskas, etkä yritä tarpeeksi. Parasta kun luovut koko asiasta."

Kiusaaja tietää, mihin iskeä. Hän ruokki rukoilijan syyllisyyden tunnetta. Rukoilijahan kantaa sydämellään paitsi omiaan myös toisten ihmisten haavoja ja syntejä.

Se, joka rakastaa, odottaa myös toiselta paljon. Rukous syventää meissä olevaa kaipausta. Yritämme niin kovin, koska haluamme niin paljon.

Kun odotukseemme ei vastata, yritämme vielä enemmän. Rukouksesta tulee työtä, ja siitä katoaa mielekkyys ja hauskuus.

Jos kuuntelisimme meitä kokeneempien rukoilijoiden neuvoa, kuulisimme heidän sanovan: "Hellitä hetkeksi! Älä yritä niin kovasti. Kun sanot, että et löydä Jumalaa, vaikka yrität niin kovasti, tee vaihteeksi jotain yksinkertaista, josta todella pidät! Tee jotain sellaista, jossa voit hetkeksi unohtaa itsesi."

Voit tehdä joka päivä jotain pientä, josta iloitset ja joka tuntuu hyvältä ja ajatella sitä Jumalan kanssa olemisena, yksinkertaisena rukouksena. Voit etsiä tavallisesta päivästä yksinkertaisia ilon aiheita ja nähdä ne Jumalan jälkinä ja läsnäolon merkkeinä.

Toiseksi kokeneemmat rukoilijat ehkä sanoisivat: "Muista, että rukous on aina harjoitusta. Sinä vasta harjoittelet. Se, joka harjoittelee, kompastuu, mutta aloittaa aina uudelleen."

Kun harjoittelee, on hyvä aloittaa pienestä, vaikka viidestä minuutista. Salaisuus on juuri tässä pienessä, josta pitää kiinni ja joka toistuu päivästä toiseen. Rukous kevenee, kun yrittää vähemmän. Viisi minuuttia tilaa kevyelle rauhalle ja ilolle. Siitä se alkaa.