Sivun toiminnot

Raunioissa joutuu rypemään

Tosi mukavaa, että lehtiä luetaan ja avioeroja eletään läpi niin sinisilmäisesti kuin nimimerkki "Eläköön rakkaus" tekee (VL 12.5). Jutun perusteella eivät maailmasta ainakaan narutettavat naiset lopu!

Se, joka haluaa säilyttää uskonsa idoliinsa, tulkitsee tietenkin kaiken hänestä kuulemansa parhain päin. Niinhän meitä ihmisiä kai kehotetaan aina tekemään, ja suhteessa kaikkiin ihmisiin.

Mutta en tiedä, onko Tommy Hellsten ansainnut noin vankkumatonta ihailua. Niissä lehtijutuissa, joita olen sattunut lukemaan hänen avioerostaan ja sen jälkeisestä onnesta, ei ole juurikaan puhuttu eroon liittyvästä tuskasta. Siitä luulisi hänen ymmärtävän puhua, terapeutti kun kerran on.

Monikaan jutun lukija ei osaa tai ei halua lukea muuta kuin sen, mitä juttuihin on kirjoitettu. Tavallisen tietämätön lukija osaa sijoittaa omaan jutuntulkintaansa lähinnä vain sen, mitä on itse nähnyt ja kokenut omassa ja läheistensä elämässä.

Useimmiten näyttää olevan niin, että välienselvittely jää kesken ja eroprosessi läpi käymättä, jos eroavalla — useimmiten miehellä — on uusi puoliso jo valmiiksi katsottuna ennen eroa.

Avioeron aiheuttama järkytys ja elämänmullistus voi puolisoilla olla aivan eri kokoinen. Tilanteesta enemmän kärsivä kokee usein lukemattomia menetyksiä. Samalla kun menee luottamus puolisoon, saattaa hävitä myös ylipäätään usko ihmiseen. Koko maailmankuva järkkyy. Itsetunto menee pirstaleiksi. Enää ei voi luottaa edes omaan arviointikykyynsä: Olenko elänyt koko ajan harhassa vai valheessa? Onko minun kyvyssäni hahmottaa maailmaa ja ihmisiä jokin aivan perusteellisesti pielessä?

Se, joka on koonnut itsensä näistä raunioista, tietää, että siihen menee aikaa vuosikausia. Ehkä elämä on helpompaa niillä, jotka vain sivistyneesti kasvavat erilleen toisistaan.

Menee hyvin kuitenkin
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook