Sivun toiminnot

Sinnittelyä niukalla toimeentulolla

Monenlaiset huolet varjostavat vantaalaisperheiden arkea.

Rekolan seurakunnan perhetyön diakoni Sirkka Rantasen mukaan entistä useammat vantaalaisperheet kaipaavat sosiaalista, henkistä ja taloudellista tukea. Viime aikoina pariskunnat ovat hakeutuneet perhetyön diakonin puheille aiempaa ahkerammin myös parisuhteensa ryppyjä oikomaan.

Rantanen on tällä hetkellä Vantaan seurakuntien ainoa päätoiminen perhetyön diakoni. Perhetyö on ollut osa hänen virkaansa vuodesta 2000 lähtien, mutta viime syksystä lähtien hän on keskittynyt perhetyöhön täysipäiväisesti.

Rekolan seurakunnan alueella asuvia vanhempia Rantanen kohtaa perhetyön diakoniapäivystyksessä. Yleisimmin hänen puheilleen tullaan rahahuolien vuoksi. Vastaanotolla ihmiset puhuvat samalla myös muista ongelmistaan.

— Usein ihmisen haluavat jonkun kuuntelevan murheitaan. Yritämme yhdessä pohtia keinoja selvitä vaikeasta tilanteesta. Usein seurakunta on ensimmäinen paikka, josta vaikeuksiin lähdetään etsimään apua, hän mainitsee.

Seurakunta voi myös auttaa akuuttiin taloudelliseen kriisiin joutuneita.

Yksinhuoltajat suurin asiakasryhmä

Tällä hetkellä Rantasen työ painottuu yksinhuoltajien ja pikkulapsiperheiden auttamiseen. Lisäksi hän keskittyy ennalta ehkäisevään työhön. Vaikeimmat lastensuojeluperheet kuuluvat Koivukylässä kaupungin sosiaalitoimen vastuulle.

Perhetyön diakoni tekee myös yhteistyötä Asolan seurakuntatalon kanssa samassa pihassa sijaitsevan Laurinkodin kanssa.

Rantasen asiakkaat ovat usein 25–35-vuotiaita yksinhuoltajaäitejä. Rekolan seurakunnan alueella asuvista perheistä yksinhuoltajaperheitä on noin 16 prosenttia. Seurakunta on järjestänyt heille muun muassa yksinhuoltajailtoja, retkiä ja leirejä.

Rantasen mukaan perheiden ongelmat ovat aiempaa monimutkaisempia. Monilla aikuisilla on myös hankaluuksia lastenkasvatuksessa. Huolet kasaantuvat, ja ilman rajoja kasvatetut lapset käyttäytyvät levottomasti. Rantanen on huomannut myös, että seudun vilkas muuttoliike on lisännyt yksinäisyyttä.

Perhelinkki vähentää pompottelua

Koivukylän alueen viranomaiset tekevät perhetyötä yhdessä. Moniammatillista yhteistyöverkostoa kutsutaan perhelinkiksi.

Yhteistyöhön osallistuu seurakunnan ja sosiaalitoimen lisäksi muun muassa äitiys- ja lastenneuvola, kotipalvelu, päivähoito, perusterveydenhuollon psykologi ja Kytötupa. Perhelinkki on onnistunut vähentämään ihmisten pompottelua.

— Yhteisissä kokouksissa voimme perheen suostumuksella keskittyä sen asioihin. Myös perhe voi olla mukana kokouksessa.

Tarpeen mukaan viranomaiset ohjaavat asiakkaitaan yhteistyökumppaniensa luokse. Esimerkiksi perhetyön diakonin vastaanotolle monet tulevat sosiaalityöntekijöiden suosituksesta.

Viisi vuotta perhetyötä tehnyt Rantanen tuntee itsensä yhä noviisiksi, sillä päätoimisia ennalta ehkäisevän perhetyön viranhaltijoita on seurakunnissa vähän.

Päätoimisia perhetyön diakoneja tai perheprojektityöntekijöitä on muun muassa Kannelmäen, Espoonlahden, Oulujoen ja Orimattilan seurakunnissa.

Vertaisryhmiä leirien tilalle

Tähän asti leiritoiminta on ollut Rekolassa perhetyön diakonian tärkein työväline. Nyt Rantanen on joutunut miettimään korvaavia työtapoja, sillä seurakunnalla ei ole enää varaa järjestää useampia omia perheleirejä.

Tänä vuonna seurakunta järjestää yhden yhteistyöleirin kaupungin sosiaalitoimen kanssa Mäntyharjulla.

Rantasta leiritoiminnan karsiminen harmittaa.

— Leireillä ihmisiin tutustuu hetkessä pintaa syvemmältä ja monet puhuvat avoimesti huolistaan. Leireillä monet ovat myös innostuneet seurakunnan järjestämästä muusta toiminnasta, hän toteaa.

Rantanen on suunnitellut leirien tilalle retkiä ja vertaisryhmätoimintaa. Kesäkuussa kuitenkin toteutuu pitkään haaveissa ollut erilainen perheleiri. Se järjestetään Virossa, Vormsin saaressa ystävyysseurakunnan kanssa.

Vastaanottotyössä Rantanen on viime kuukausina keskustellut aiempaa useammin pariskuntien kanssa, jotka ovat tulleet hakemaan neuvoja suhteensa umpikujiin. Terapeutiksi hän ei ole ryhtynyt, mutta on tarjoutunut kuuntelemaan huolia. Hän on ohjannut pareja myös eteenpäin perheneuvojien luokse.

 

Rekolan seurakunnan perhetyön diakoni päivystää toukokuussa ti klo 10–12 Asolan seurakuntatalossa. Puhelinpäivystys
to klo 13–15 p. 8306 720.

Eija Harju
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook