Sivun toiminnot

Pappi tavattavissa

Pappikin tarvitsee vapaa-aikaa, mutta hätä ei lue lakia.

Ennen papit asuivat pappiloissa ja kaikki tiesivät, mistä papin saa kiinni myös poikkeuksellisina vuorokauden aikoina. Nykyisin papin tavoittaa työpaikaltaan tai työsuhdekännykästä.

— Papeilla ei ole virka-aikaa, vaan työtä säätelevät tehtävät. Papin työ ei siis lopu kello 16, vaan olemme pappeja vuorokauden ympäri. Jos ihmisellä on akuutti hätä, jossa kaivataan nimenomaan pappia, ei tarvitse tuijottaa kelloa. Sitä varten meillä on työsuhdepuhelimet. Niitä pidetään yleensä päällä muina paitsi vapaapäivinä, joita pappikin tarvitsee, sanoo Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen.

Kinnusen mukaan on asioita, jotka eivät voi odottaa seuraavaa päivää.

— Esimerkiksi, jos ihminen on sairaalassa, tuntee lähtöhetkensä koittavan ja haluaa keskustella papin kanssa tai on juuri kuullut puolisonsa loukkaantuneen liikenneonnettomuudessa. Joskus ihmisellä voi myös olla niin musertava sielunhätä, ettei hän jaksa elää, ellei saa puhua jonkun kanssa, mainitsee Kinnunen.

Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksellisia, ja soittoja tulee melko harvoin. Yleensä asiat ovat sellaisia, että tapaamisesta voidaan sopia päiväsaikaan.

Eniron Kaupunki-infossa, joka on jaettu viime vuoden lopulla jokaiseen vantaalaiseen talouteen, on lueteltu kaikkien Vantaan seurakuntien työntekijöiden puhelinnumerot. Säästösyistä Helsingin seudun puhelinluettelossa ja Fonectan luettelossa on vain perustiedot.

— Papin tavoitettavuus on tärkeä asia, ja siksi oli ilman muuta virhe, että seurakunnissa päätettiin tänä vuonna säästää jättämällä pappien puhelinnumerot pois koko pääkaupunkiseudulla jaettavista luetteloista. Ensi vuonna numerot tulevat ainakin toiseen näistä, vakuuttaa Kinnunen.

Kinnusen mukaan työsuhdepuhelimien julkaisu yleisessä luettelossa ei ole ongelma pappien yksityiselämän kannalta.

— Vantaalaiset soittavat papin kännykkään, kun on todellista tarvetta. Häirikkösoittoja tulee harvoin. Joskus joku ei uskalla soittaa kuin maistissa. Hänen kanssaan sovitaan tapaaminen päiväsaikaan, jotta keskustelusta olisi apua.

Jokaisen seurakunnan virastossa on arkipäivinä päivystävä pappi, jonka kanssa voi sopia kirkollisista toimituksista. Häntä voi tulla tapaamaan myös, jos haluaa keskustella papin kanssa. Jos päivystävä pappi on varattu, hän voi hälyttää toisen papin paikalle tai sopia rauhallisemman ajan.

Myös jumalanpalveluksen jälkeen pappia voi nykyistä hihasta ja ehdottaa tapaamista. Esimerkiksi Korsossa yksi papeista jää jumalanpalveluksen jälkeen kirkolle keskusteluja varten.

— Tyypillinen asia, josta ihmiset haluavat puhua papin kanssa, on läheisen kuolema. Erilaiset elämän kriisit tai vaikeat ihmissuhteet ovat usein keskustelun aiheena. Joskus kysytään Jumala-suhteeseen liittyviä asioita.

Myös luterilaisessa kirkossa on mahdollisuus henkilökohtaiseen rippiin, mutta Kinnusen mukaan sitä osataan harvoin erikseen pyytää.

— Useammin käy niin, että sielunhoidollisessa keskustelussa tulee esille jokin konkreettinen asia, jossa ihminen tietää tehneensä väärin ja etsii anteeksiantoa. Ripin kautta voi kokea Jumalan armon ja uudelleen alkamisen mahdollisuuden. Se on kirkon aarre ja haluaisin rohkaista ihmisiä tarttumaan siihen.

Vantaan pappien työpuhelimet

Hakunila

Päivystävä pappi 830 6507
ma–pe klo 10–14

Marja Kotakorpi 050 434 3030

Kaija Laalo-Lipponen 050 525 9131

Reijo Liimatainen 050 500 4762

Marko Meijer 050 408 2009

Tiina Partanen 050 590 6615

Jari Saarinen 050 356 5715

Anna-Kaisa Tenhunen 050 354 7648

Anu Åberg 050 530 6691

Hämeenkylä

Päivystävä pappi 830 6455
ma–pe klo 9–13

Jaakko Kara 050 526 8706

Sami Lahtinen 050 324 7287

Jukka Nevala 563 6110

Juhani Nurminen 050 574 8863

Jaakko Rantasalo 878 3153

Asta Veteli 855 5775

Korso

Päivystävä pappi 830 6554
ma–pe klo 9–15, ti klo 18 asti

Juha Hytönen 040 580 1509

Kari Pekka Kinnunen 050 563 8358

Antti Kupiainen 050 572 4643

Riitta-Maija Palmusaari
050 574 7286

Vesa Ruokonen 050 574 7285

Jussi Rytkönen 050 435 2301

Rekola

Päivystävä pappi 830 6707
ma–pe klo 9–14

Ben Ahlroos 050 535 2450

Marja-Liisa Malmi 050 340 1913

Vappu Olsbo 050 414 5610

Helvi Rainio 050 467 2434

Jukka Yrjölä 050 379 1774

Tikkurila

Päivystävä pappi 830 6202
ma–pe klo 9–15, ti myös 16–18

Seppo Airas 050 434 5539

Kirsti Hildén 050 382 7987

Katri Kuoppala 050 365 2042

Tuula Lapveteläinen 050 523 6308

Kari Mansikka 050 461 0713

Teijo Peltola 050 331 7227

Marketta Pylväskangas
050 363 4382

Nils Rönnholm 050 531 4334

Janne Silvast 050 369 3526

Pirkko Yrjölä 050 369 3527

Vantaankoski

Päivystävä pappi 8306419 ma–pe klo 9–14, toukokuun loppuun ti klo 18 asti

Elina Hellqvist 050 541 4954

Olli Kaukonen 050 528 0504

Pasi Kilpeläinen 050 381 6323

Päivi Niemi-Impola 050 347 7718

Ulla Pohjolan-Pirhonen
040 569 1731

Risto Pottonen 050 564 9009

Tapio Rahkonen 050 381 6301

Heli Silvola 040 743 8388

Jaakko Simojoki 050 563 9366

Lauri Virkkunen 050 381 6326

Henrik Wikström 050 527 6961

Vantaan ruotsinkielinen seurakunta

Carola Envall 050 466 1183

Monica Heikel-Nyberg
0500 584 839

Lucas Snellman 050 566 8230

Lisäksi palveleva puhelin päivystää keskusteluapua varten joka yö kello 21–03 p. 10071.

Työntekijöiden puhelinnumerot saa myös osoitteesta www.vantaanseurakunnat.fi. Hakuun kirjoitetaan joko työntekijän nimi tai ammattinimike.


Pauli Juusela
kuva Antero Harju
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook