Sivun toiminnot

Häissä soivat perinteet

Kesälauantaisin Pyhän Laurin kirkossa kanttori saattaa soittaa häämarssin kymmenen kertaa. Lähes aina se on tuttu ja perinteinen.

Lauantait toukokuusta syyskuuhun ovat vilkasta aikaa Pyhän Laurin kirkossa toimituskanttorina työskentelevälle Päivi Annalalle.

— Sesonki on jo alkanut. Toukokuun ensimmäisenä lauantaina vihittiin kahdeksan pariskuntaa, toisena yhdeksän, Annala kertoo.

Vaikka vihkimisiä on peräjälkeen useita, hänestä ei ole koskaan tuntunut siltä, että parit tulevat kuin liukuhihnalta.

Elgarin marssin tahdissa
Niina Kemppainen ja Esa Lammela vihittiin avioliittoon 14.5. Pyhän Laurin kirkossa. Musiikin valinta sujui parilta ilman ristiriitoja tai ongelmia. Jo suunnitteluvaiheessa molemmille oli selvää, että Erkki Melartinin säveltämää Prinsessa Ruususen juhlamarssia ei heidän häissään kuultaisi. Valinnan tekemisessä paria auttoi kirjastosta lainattu cd-levy. Sen perusteella he valitsivat häämarssikseen Edward Elgarin sävellyksen Pomp and Circumstance, joka tunnetaan myös nimellä Land of Hope and Glory. Poistumismusiikiksi he halusivat katkelman Johann Pachelbelin Kaanonista. Virren valinta jäi harjoituksiin. Lopulta päädyttiin kaikille tuttuun Suvivirteen. Häävalssia pariskunnan ei tarvinnut miettiä, sillä pieniä ja tunnelmallisia häitä jatkettiin vihkimisen jälkeen pappilassa kahvin ja iltapalan merkeissä.

— Jokainen pari on kuitenkin erilainen. He suunnittelevat häänsä viimeisen päälle ja tarkasti. Lähes kaikki ottavat yhteyttä kanttoriin etukäteen, vaikka heidän musiikkivalintansa olisi perinteinenkin, Annala kertoo.

Hän on yhteydenotoista iloinen. Erityisesti niiden parien, joilla on erikoisempia musiikkitoiveita tai esimerkiksi joku suunniteltu musiikkiesitys, kannattaisi keskustella kanttorin kanssa hyvissä ajoin. Sillä sovitusten tekeminen ja säestysten opettelu vaativat kanttorilta ylimääräistä työtä.

Annala kertoo useimpien parien paneutuvan musiikkivalintoihinsa huolella.

— Musiikki ei ole ihmisille yhdentekevää. Se on tärkeä osa toimitusta.

Virsiä pelätään turhaan

Monet hääparit arastelevat virren sisällyttämistä vihkitoimitukseen. He epäilevät esimerkiksi, ettei sitä kukaan kuitenkaan laula.

— Minä suosittelen aina virren ottamista mukaan. Ja lupaan laulaa, Annala kertoo.

Hän on iloinen siitä, että vuoden 2004 adventtina käyttöön otettu uusi kirkollisten toimitusten kirja sisältää joukon vihkilauluja. Ne ovat tuttuja virsisävelmiä, joihin on tehty uudet, puhuttelevat sanat.

— Niitä suurin osa ihmisistä osaa laulaa. Yhdessä esimerkiksi on Suvivirren sävel. Aiemmin virsien valinta on ollut ongelmallista senkin vuoksi, että nykyisessä virsikirjassa on vain neljä vihkivirttä.

Vihkitoimitukseen on mahdollista sisällyttää yhdestä kolmeen virttä. Mahdollisia paikkoja on kolme. Virren voi sijoittaa heti toimituksen alkuun. Toinen — Annalan mielestä ihanteellisin — paikka virrelle on avioparin siunaamisen jälkeen. Virsi voidaan sijoittaa myös toimituksen loppuun.

Paitsi avioliittoon suoranaisesti liittyviä virsiä, vihkitoimitukseen voidaan valita myös kiitosvirsi. Päivi Annala kertoo suosittelevansa varsinkin Soi kunniaksi Luojan -virttä. Kesähäissä lauletaan paljon myös Suvivirttä.

Sanat ratkaisevat

Päivi Annalan mukaan virsiä on helppo suositella, mutta musiikkiesitykset ovat hankalampi kysymys. Hänen mielestään on aika mahdotonta etukäteen sanoa, missä kulkee kirkkoon sopivan musiikin raja. On muistettava, että avioliittoon vihkiminen on myös jumalanpalvelus ja sen tulisi näkyä musiikkivalinnoissa.

Pyhän Laurin kirkon suosituimmat häämarssit

Erkki Melartin:
Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta

Felix Mendelssohn: Häämarssi

Toivo Kuula: Häämarssi

Edward Elgar: Pomp and Circumstance

J.S. Bach: Preludi C-duuri ja Preludi Es-duuri

Jeremiah Clarke: A Trumpet Voluntary

— Soitinmusiikin kanssa ei yleensä tule ongelmia. Laulujen kohdalla olisi punnittava tarkkaan, mitä niissä sanotaan, Annala toteaa.

Hän sanoo, että ratkaisut ongelmiin löytyvät keskustelemalla. Etukäteen ja suoralta kädeltä hän ei halua hääparin valintoja tuomita.

Jos musiikkiesitykseksi tulee yksinlaulua, Annala suosittelee esimerkiksi Kari Tikan laulua Rakkaus on, Toivo Kirkkomäen Häälaulua tai Martti Helan laulua Nää nuoret yhtyvät pyhään liittoon.

— Nämä ovat klassisia yksinlauluja, mutta voihan tilaisuudessa esiintyä myös pop- tai jazz-taustaisia laulajia. Silloin ratkaisevat laulun sanat ja se, että kappaleen esittää mahdollisimman hyvin.

Päivi Annala arvioi, että viime vuosina vihkimisten sisältö on rikastunut musiikillisesti. Ihmiset haluavat "oman näköisensä häät", ja tämä vaikuttaa myös musiikkivalintoihin. Jos tuttavapiirissä on muusikoita, heidän ammattitaitoaan käytetään mielellään hyväksi. Eräissä häissä esimerkiksi soitettiin loppumarssi saksofonilla.

Melartin ja Mendelssohn

Monille häämusiikki tarkoittaa lähinnä häämarssia. Sen valinnassa perinteet vaikuttavat vahvasti. Päivi Annala kertoo tehneensä kanttorin töitä parikymmentä vuotta, ja koko ajan suosituimpia ovat olleet samat, tutut häämarssit.

— Suosituin on Melartinin Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta ja toiseksi suosituin Mendelssohnin Häämarssi. Kolmanneksi suosituin lienee Kuulan Häämarssi.

— Aika vähän ihmiset esittävät omia ehdotuksiaan häämarssiksi, mutta silloin tällöin niitä tulee. Netti on vaikuttanut siihen, että vaihtoehtoja etsitään ehkä enemmän kuin ennen. Yritän täyttää toiveet ja mahdollisuuksien mukaan tehdä sovituksiakin, mutta aina en valitettavasti pysty tai ehdi.

Annala kertoo soittaneensa kaksissa häissä Tähtien sota –elokuvan musiikkia, mutta hän lisää, että ei kyllä suosittele sitä kenellekään.

— Se tuntui olevan niille pareille niin tärkeä, että minulla ei ollut sydäntä kieltäytyä.

Harkintaa, ei ylilyöntejä

Annala näkee kanttorin tehtäväksi tilaisuuden jumalanpalvelusluonteen korostamisen. Kanttori ei siis ole paikalla viihdyttämässä yleisöä. Kanttori on myös musiikin ammattilainen, jonka asiantuntemusta kannattaa käyttää musiikkia mietittäessä.

— Tavoitteena pitäisi olla harkitut ja yhdessä pohditut musiikkivalinnat. Ei ole kenellekään kiva, jos tulee ylilyöntejä. Häät ja niiden järjestely ovat yhtä hulinaa, joten vihkiminen kirkossa voisi olla rauhallinen hetki.

— Olisi ihanaa, jos vihkimistilaisuuden sisältö puhuttelisi ihmisiä ja he pystyisivät hiljentymään ja tuntemaan, kuinka Jumala siinä tilanteessa puhuu.

Häitään suunnittelevia pareja auttaakseen Päivi Annala ja pastori Pirkko Yrjölä vastaavat kysymyksiin ja antavat neuvoja 22.5. järjestettävässä häämusiikkitapahtumassa. Päivi Annala soittaa näytteitä häämarsseista, ja myös virsiä käydään läpi.

Häämusiikkitapahtuma su 22.5.
klo 16 Pyhän Laurin kirkossa

tekstit Kaisa Halonen
kuvat Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook