Sivun toiminnot

Kotikaupungin puolesta

Tomi Sandström ja kumppanit vaativat muutosta valtionosuuksien jakoperusteisiin

Vantaalla on kohistu koulujen lakkauttamissuunnitelmista, mutta Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tomi Sandström suhtautuu niihin rauhallisesti.

— Kaupungin on pakko säästää tällaisessa taloudellisessa tilanteessa. Huonoon tilanteeseen vaikuttavat paljon puhutut valtionosuudet, joiden jakoperusteet ovat olleet epäoikeudenmukaisia.

Valtionosuudet kattavat Vantaan kaupungin tuloista 8 prosenttia, kun koko maan kuntien tuloista ne ovat 17 prosenttia. Vantaalla on paljon lapsia ja maahanmuuttajia, mutta se saa vähiten valtion tukea sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Vantaan osuus on 376 euroa, kun koko maan keskiarvo on 724 euroa asukasta kohti.

Nuorisovaltuusto pohti alkuvuodesta, mitä se oli saanut aikaiseksi. Se halusi tehdä jotakin näkyvämpää, jolloin joku keksi val-tion-osuuksien jakoperusteisiin liittyvän mielenilmauksen.

— Tempaus on vaatinut hirveästi aikaa ja energiaa, mutta tärkeän asian vuoksi jaksaa nähdä vaivaa, Sandström toteaa.

Faktaa ja banderolleja

Vantaan nuorisovaltuusto on työstänyt mielenilmaisun järjestämistä eduskuntatalon edessä yhteistyössä vantaalaisten koulujen oppilaskuntien kanssa.

Nuoret aikovat kantaa tapahtumassa banderolleja ja kertoa faktoja valtionosuuksien jakoperusteista. Lisäksi he luovuttavat kannanottonsa puolueryhmien edustajille.

Tomi Sandström odottaa paikalle satoja koululaisia, vaikka mielenilmaisu onkin keskellä koulupäivää. Hän arvelee, että mitä enemmän tilaisuudessa on väkeä, sitä enemmän se kiinnostaa mediaa ja aiheuttaa paineita päättäjille.

— Kaikki eivät ole olleet ilahtuneita tilaisuuden ajankohdasta, mutta se on paras aika saada asialle huomiota.

— Kouluissa on suhtauduttu mielenilmaisuun eri tavoin. Osa ei tajua, että tällaisia juttuja on tehtävä, jos haluaa vaikuttaa asioihin. Toisaalta joillakin oppilailla on niin hurja opintojakso, etteivät he ehdi osallistua sen vuoksi tilaisuuteen.

Tuntumaa päätöksentekoon

Tikkurilan lukiota käyvä 18-vuotias Tomi Sandström on luotsannut Vantaan nuorisovaltuustoa vuoden alusta lähtien. Puheenjohtajaa jouduttiin vaihtamaan kesken kauden, koska aiempi vetäjä lähti armeijaan.

— Ennen tätä pestiä ehdin olla nuorisovaltuuston jäsenenä vuoden verran. Olin mukana kaupungin vapaa-ajan lautakunnassa, jossa sain hyvin tuntumaa kunnalliseen päätöksentekoon, tuore puheenjohtaja kertoo.

Nuorisovaltuustoon kuuluu 30 varsinaista ja 10 varajäsentä, jotka ovat iältään 14–18-vuotiaita. Tehtävänä on kehittää nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja hakea uusia muotoja nuorten aktivoimiseksi.

Nuorisovaltuusto ei ole sidoksissa puoluepoliittiseen toimintaan, mutta nuoret saavat sen avulla äänensä kuuluviin kaupungin asioissa.

— Täytyy sanoa, ettei meillä ole mitään selvää paikkaa kaupungin organisaatiossa. Kaupungin päättäjien tapaaminen on myös jäänyt vähiin. Tällaisessa toiminnassa oppii kuitenkin paljon siitä, miten kaupungin asioita hoidetaan.

Nuoret tekemään aloitteita!

Kerran kuukaudessa kokoontuvan nuorisovaltuuston tärkeimpiin tehtäviin kuuluu aloitteiden tekeminen suoraan Vantaan kaupunginhallitukselle. Kuka tahansa nuori voi tuoda valtuustolle esityksen jostakin asiasta, jonka se toimittaa eteenpäin.

— Toivoisin nuorten tekevän huomattavasti enemmän aloitteita. Ei niiden tarvitse olla niin hienossa muodossa, kunhan asia käy selväksi, Tomi Sandström tuumii.

Nuorisovaltuusto on tehnyt muun muassa kouluruokailua ja liikenneturvallisuutta parantavia ehdotuksia. Skeittihallin rakentamisen puolesta valtuuston jäsenet onnistuivat keräämään peräti 1500 nimeä.

— Kaikki aloitteet ovat liittyneet jollakin tavalla nuorten elämään. Osa on mennyt läpi, osa on juuttunut byrokratian rattaisiin.

— Nyt järjestettävä mielenilmaisu on ilman muuta isointa, mitä olemme tehneet. Joku voi ajatella, mitä hyötyä siitä on, mutta minusta on turha valittaa, jos ei ole edes yrittänyt vaikuttaa asioihin, sanoo Sandström painokkaasti.

Nuorisovaltuuston mielenilmaus ke 11.5. klo 13.15 eduskuntatalon edessä.

Marjo Kytöharju
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook