Sivun toiminnot

Lapselle aika on nyt

Jos sinun lapseltasi kysyttäisiin, viettääkö hän mielestään riittävästi aikaa vanhempiensa kanssa, mitä luulisit hänen vastaavan?

Pelastakaa lasten vuotuiseen nettikyselyyn vastanneista noin tuhannesta 7–10-vuotiaasta 70 prosenttia ilmoitti viettävänsä riittävästi aikaa äidin ja 59 prosenttia isän kanssa. Toisin sanoen lähes joka kolmas lapsi toivoi lisää yhteistä aikaa äidin kanssa. Isän kanssa yhteisen ajan kaipuu oli vielä suurempi. Tyttöjen ja poikien välillä erot ovat pieniä.

Pelastakaa lapset –järjestö on kysynyt asiaa vuodesta 2003 lähtien ja tänä aikana riittävästi aikaa vanhempiensa kanssa viettävien joukko on pienentynyt selvästi. Tulos ei ehkä yllätä, mutta melko huolestuttavasta trendistä se kyllä kertoo.

 

Lasten kokemus, ettei vanhemmilla ole heille riittävästi aikaa, kertoo karua kieltä siitä, kuinka työelämän tahti on kiristynyt ja sitä myöten työpäivät pidentyneet. Toisaalta yhteistä aikaa syövät erilaiset harrastukset, joissa vanhempien rooli on yleensä korkeintaan autonkuljettajan ja maksajan. Yhdessä tekeminen ja kiireetön oleminen jää kovin vähälle.

Kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi lapsi tarvitsee rakkautta, huolenpitoa ja aikaa. Hienoinkaan lelu, kauneinkaan koti tai mikään raha ei voi korvata yhdessäoloa vanhempien kanssa. Yhteiset ruokahetket, läksyjen tarkastaminen, päivän kuulumisten kyseleminen ja kiinnostunut asioiden seuraaminen viestivät lapselle, että hän on rakas ja vanhemmat aidosti välittävät, mitä hän tekee ja mitä hänelle kuuluu. Ja toisaalta tutkimusten mukaan jo viisi viikoittaista yksinolotuntia lisäävät selvästi masentuneisuuden ja syrjäytymisen riskiä.

 

Monien asioiden tekoa voi lykätä myöhempään. Lapselle tulee usein vastattua "kohta". Johon tyttäreni kerran totesi: "Äiti, sun kohta on liian pitkä". Lapselle aika on kuitenkin aina nyt ja heti. Lapsi elää tässä hetkessä. Hänen tarpeittensa täyttämistä ei voi lykätä tulevaisuuteen.

Hanna Markkula-Kivisilta
Pelastakaa lapset -järjestön pääsihteeri
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook