Sivun toiminnot

Lapsille markkinoidaan epäterveellistä ruokaa

Lapsille markkinoidaan suurimmaksi osaksi epäterveellisiä ruokia ja juomia lasten leikkeihin liittyvillä keinoilla. Mainonnassa käytetään hyväksi sankareita ja sarjakuvahahmoja, hauskuutta ja toimintaa.

Eurooppalaisten sydänjärjestöjen verkosto on huolissaan lapsiin kohdistuvasta elintarvikkeiden markkinoinnista. Lasten ylipaino on Euroopassa kasvava terveysongelma, johon pitäisi puuttua pikaisesti.

— Viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana suomalaisnuorten ylipainoisuus on kolminkertaistunut. Ylipainoisten 12–18-vuotiaiden osuus on noussut 7 prosentista noin 20 prosenttiin. Tällaisen kehityksen kansanterveydelliset seuraukset ovat vakavat, korostaa Suomen Sydänliiton puheenjohtaja Pekka Puska.

Viime viikolla julkistettu maanosan laajuinen raportti ruuan markkinoinnista kertoo, että lapsille markkinoidaan erityisesti ruokia, jotka sisältävät runsaasti rasvaa, sokeria ja suolaa. Ruotsissa ja Norjassa lapsille suunnattu epäterveellisen ruoan televisiomainonta on kielletty. Raportti suosittelee samanlaista kieltoa koko Eurooppaan.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook