Kirkolliskokoukselle esitys maanlaajuisesta avioliittokoulusta
Tikkurilan seurakunnan kohta kymmenen vuotta toiminut avioliittokoulu keräsi viime syksynä ennätysmäärän osanottajia, 164. Joukossa oli kaikenikäisiä ihmisiä, nuorista pareista pitkään naimisissa olleisiin. Yhteistä oli halu tehdä työtä oman parisuhteen parhaaksi.
Avioliittokoulutyöstä saadut hyvät kokemukset ja toisaalta huoli siitä, että niin monet perheet hajoavat, on taustana kirkolliskokoukselle tehdyssä edustaja-aloitteessa. Aloitteen seitsemän allekirjoittajan joukossa ovat molemmat vantaalaiset kirkolliskokousedustajat Aulis Mölsä ja Pekka Nurmela.
— Perheneuvonnan tekemä kriisityö on tärkeää, mutta painopisteen pitäisi olla ongelmien ennaltaehkäisyssä. Avioliittokoulu tähtää juuri siihen. Toiminnassa on esillä kirkon sanoma ja siinä kohdataan paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten kirkkoon tulisi. Myös nuoria aikuisia, korostaa Mölsä, joka on aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja.
Aloitteen tekijät uskovat, että avioliittokouluilla on sosiaalinen tilaus.
— Moni avioliittokouluun tulija on todennut, ettei ole tiennyt tai tullut ajatelleeksi, miten parisuhdetta voi ja kannattaa hoitaa. Jos puolisoiden suhde on kunnossa, koko perhe voi paremmin. Nyt, kun eroja on paljon, myös lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, huomauttaa Mölsä.
Aloitteen tekijät esittävät, että kirkkohallitus ottaisi tehtäväkseen avioliittokoulutyön organisoinnin. Jotta myös pienet seurakunnat voisivat saada toiminnan käyntiin, tarvitaan yhteistyötä hiippakuntien sekä suurten seurakuntien ja seurakuntayhtymien kanssa.

