Mitä ihmiset puuhaavat?
Nimimerkki Epätietoinen, kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi (VL 28.4.). Minulle on noussut inspiroimanasi paljon kysymyksiä.
Olen alkanut miettiä, mitä esimerkiksi bussikuskit, lääkärit ja siivoojat päivätyökseen kahdeksasta neljään oikeastaan tekevät. Bussikuskeja näkee joskus bussissa viikonloppuna tai illalla, kun käy vaikka Helsingissä sukuloimassa. Niissä tilaisuuksissa kuskia näkee vain hetken. Mihinkähän hän kahdeksasta neljään työaikansa käyttää?
Lääkäriä näkee joskus ehkä kerran puolessa vuodessa, kun pitää hakea sairaslomaresepti tai muu vastaava, muulloin ei häntä kyllä näe! Millä hän saa sen kahdeksasta neljään työaikansa kulumaan?
Siivoojankin työjuttuja aloin ihmetellä. Häneen törmään pari kertaa kuussa työpaikan käytävällä työntämässä kärryänsä, vaikka häntä ei siellä edes tarvita. Meillähän on töissä aivan siistiä. Mihin ihmeeseen hän käyttää sen kahdeksasta neljään työaikansa?
Monia muitakin tyhjäntoimittajia pulpahtelee mieleen, kertokaa mitä teette! Vai meidän veronmaksajien varoillako elätte?
Tiedoksi: papilla ei ole virkaehtosopimukseen määriteltyä työaikaa. Varsinkaan ma–pe klo 8–16.
