Kuolemaa naapurilähiössä
Hautajaiset eivät ole tavallisimpia rockmusiikin aiheita. Kanadalainen The Arcade Fire -yhtye on tehnyt poikkeuksellisen levyn. Se kertoo hautajaisiin kokoontuneen naapuruston tarinaa. Levyn näyttämö on jossain Montrealin omakotitaloalueella, ja se kuvaa lapsuuden viattomuutta ja sen kadottamista naapurinpojan silmin.
The Arcade Fire on indie-rockin uusi nimi. Se on erikoisella levyllään saavuttanut suosion, josta pikkubändit ympäri maailmaa voivat vain haaveilla. Viisihenkisen yhtyeen sydän on aviopari Win Butler (laulu) ja hänen haitilaissyntyinen vaimonsa Régine Chassagne (harmonikka ja laulu).
Esikoisalbumi Funeral (hautajaiset) sai alkunsa, kun bändi joutui kuolemien sumaan. Chassagnen isoäiti kuoli kesäkuussa 2003, Butlerin isoisä maaliskuussa 2004 ja yhtyeen jäsenen Richard Parryn täti seuraavassa kuussa.
Kasassa olivat siis varsin erikoiset ainekset levyntekoon. Funeral-albumi on omistettu edesmenneiden rakkaiden muistolle. Vaikka levyn laulut käsittelevät sairautta ja kuolemaa, niissä on myös syvää ymmärrystä ihmistä kohtaan.
Indie-rock on ammentanut aina aihepiirinsä pikemminkin
kaunokirjallisuudesta kuin varsinaisista rock-teksteistä. Lauluntekijä Win
Butler on maininnut innoittajikseen muun muassa The Pixiesin, Talking Headsin
ja Vanhan testamentin.
