Sivun toiminnot
Uusi sukupolvi vaatii sisältöä
Pari–kolmekymppisille ei riitä pelkkä kirkon jäsenyys.
Pastori Juha Pettersonin mukaan kirkolla on kaksi nuoriin aikuisiin liittyvää ongelmaa: ei tiedetä, mitä he kirkolta haluavat ja mitä heille haluttaisiin tarjota.
— Kirkolla ei ole strategiaa siitä, mihin nuorten aikuisten työllä pyritään. Kuitenkin kyseessä on kirkon tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeä asia.
Nuorten aikuisten olemassaolo on jo tiedostettu. Esimerkiksi Vantaalla monilla seurakunnilla on nuorten aikuisten toimintaa Saapas-työstä sulkapalloon, ajankohtaisiin keskusteluiltoihin ja leireihin. Toiminta tavoittaa kuitenkin vain osan ikäryhmästä.
— Ennen kuin minut valittiin Helsingin seurakuntien uuteen nuorten aikuisten papin virkaan, vedin muun seurakuntatyön ohella nuorten aikuisten toimintaa Kalliossa. Eniten heitä kiinnostivat musiikki-illat ja retriitit.
Petterson alkoi miettiä, onko lähestymistapa, jonka mukaan ihmiset pitää saada kirkon tiloihin, väärä.
— Toiminnan moninaisuudella ei tavoiteta sitä kriittistä massaa, joka kyseenalaistaa jäsenyytensä. Heitä pitäisi lähestyä viestinnän keinoin ja menemällä sinne, missä he ovat. Heille pitäisi pystyä kertomaan, mikä merkitys jäsenyydellä on, vaikka uskonto ei juuri siinä elämäntilanteessa erityisesti tuntuisi kiinnostavan, pohtii Petterson.
Puolet kyseenalaistaa jäsenyytensä
Petterson ottaa esille tilastoja Kallion seurakunnassa tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin 500 nuoren aikuisen suhdetta kirkkoon ja uskontoon.
— Tästä joukosta puolet on kyseenalaistanut jäsenyytensä ja 11 prosenttia aikoo erota kirkosta. Lisäksi kirkosta eronneista naisista 70 prosenttia ja miehistä puolet uskoo, ettei missään tilanteessa voisi palata takaisin, kertoo Petterson.
Asenne-erot vaikeuttavat kohtaamista
Nuorten aikuisten ja kirkon työntekijöiden asennemaailmat ovat kaukana
toisistaan. Nuoret aikuiset ovat muutos- ja nautintohakuisia. Kirkon
työntekijät edustavat päinvastaista asennemaailmaa: pysyvyyttä,
perinteellisyyttä ja yhteisöllistä vastuuta. Tutkija Kati Niemelä Kirkon
tutkimuskeskuksesta kysyykin, voiko pysyvyyttä edustava kirkon työntekijä
tavoittaa tässä hetkessä elävän nuoren aikuisen, jolle perinteiset arvot
eivät ole tärkeitä. Pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten asenteita tutkinut
Niemelä kertoo, että nuoret aikuiset ovat haluttomia sitoutumaan kirkkoon
instituutiona. He määrittelevät itsensä mieluummin henkisiksi kuin
uskonnollisiksi ja mieluummin kristityiksi kuin luterilaisiksi. Niemelä
luonnehtii nuorten aikuisten suhdetta kirkkoon välinpitämättömäksi. Avoimen
kielteisesti kirkkoon suhtautui vain 10 prosenttia haastatelluista. Puolet
haastatelluista sanoi, ettei osallistuisi kirkon toimintaan, vaikka se
järjestäisi mitä tahansa. Viidesosa osallistuisi kerran kuussa, jos tarjonta
olisi mielekästä.
Pettersonin mielestä nämä ovat sellaisia lukuja, että kirkon pitäisi alkaa miettiä, mihin se käyttää resurssinsa. Varsinkin, kun nuorten aikuisten kirkosta eroamisella on kasautuva vaikutus eli kirkosta eronneiden lapsia ei kasteta seurakunnan jäseniksi.
— Nuorille aikuisille ei jäsenyyden perusteluksi riitä kulttuurihistoria. He kysyvät, mitä merkitystä kirkolla on. Tämä ei ole vain itsekästä omaan napaan tuijottamista. Päinvastoin, moni on kirkon jäsen, koska haluaa vaikuttaa siihen, että maailmasta tulee parempi paikka. Silloin kirkkoa verrataan muihin järjestöihin ja katsotaan, mitä kirkko saa aikaan.
Kirkko ei ole enää auktoriteetti
Petterson on itse nuori aikuinen. Häntä kiinnostavat työelämän kysymykset ja ihmissuhteet, mutta myös ympäristönsuojelu, yhteiskunta ja globaalit kysymykset.
— Näissä asioissa kirkolla on tarttumapintoja, mutta onko sillä riittävästi sisältöä ja lähestyykö se asioita oikealla tavalla? Kirkko ei ole nuorille aikuisille auktoriteetti. Sen pitäisi luottaa siihen, että ihmiset ajattelevat asioita itsekin.
Lisäksi kirkon pitäisi sijoittaa voimavaroja perheneuvontaan, työpaikkatyöhön ja oppilaitoksiin.
— Ei tarvitse olla fatalisti ja ajatella, että peli on jo menetetty. Ihmiset kysyvät yhä elämänsä tarkoitusta ja merkitystä.
