Peltola jätti oikaisuvaatimuksen
Tikkurilan kirkkoherran virkaa hakenut Teijo Peltola on jättänyt oikaisuvaatimuksen tuomiokapituliin. Tikkurilan seurakuntapastori Peltola ei saanut vaalisijaa kirkkoherran vaalissa. Tuomiokapituli totesi hänet päteväksi hakemaan virkaa, mutta hänet sijoitettiin vasta neljänneksi.
Ensimmäisen vaalisijan sai Hauhon seurakunnan kirkkoherra Tapani Vanhanen, toisen vaalisijan Rauman seurakunnan III kappalainen, teologian tohtori Seppo Sattilainen ja kolmannen vaalisijan Tikkurilan seurakunnan IV kappalainen Janne Silvast.
Nykyinen Tikkurilan kirkkoherra Nils Rönnholm jää eläkkeelle lokakuussa.
