Arkkipiispan viesti: lapset ensin
Huomisen kirkko kasvaa lapsi- ja perhetyössä, linjasi arkkipiispa Jukka Paarma puhuessaan seurakuntien lapsityönohjaajille Jyväskylässä.
Perhekerhot ovat Paarman mukaan osoittaneet, että kirkko on pystynyt kehittämään uuden matalan kynnyksen työmuodon, joka vastaa kotien tarpeisiin. Viime vuonna perhekerhoilla oli 43 000 kokoontumista, joissa kirjattiin 1,2 miljoonaa käyntiä.
Arkkipiispa kertoi tehtäväkseen viedä sekä kirkossa että yhteiskunnassa eteenpäin viestiä "lapset ensin". Hän oli huolissaan siitä, että erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä kasvaa. Tämä näkyy myös seurakuntien toiminnassa, eniten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
— Tulisiko meidän sekä lisätä yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa että ohjata resursseja omaan lapsi- ja perhetyöhön? pohti Paarma.
Paarman mukaan lasten ongelmien perimmäisinä syinä ovat usein yksinäisyys. Lapsilla on liian vähän aikaa olla saman, pysyvän aikuisen kanssa.
— Myös näkemys ihmisestä maallistuu. Silloin ihminen on arvokas vain niin kauan kuin hän pärjää ja tuottaa. Kristillinen perusviesti kuitenkin on, että jokainen ihminen on Jumalan rakastama, toivoma ja hyväksymä — ainutkertainen ja ainutlaatuinen, korosti Paarma. (KT)
