Eri-ikäisiä lapsia tulee ja menee Anja Vanosen kotona. Hänellä on kolme omaa lasta ja perhepäivähoidossa käy neljä lasta. Omat lapset ovat 12-, 10- ja 8-vuotiaita.

— Olen koulutukseltani lastenhoitaja, mutta olen hoitanut viisi vuotta lapsia kotonani. Minulle oli aina selvää, että haluan olla mahdollisimman paljon omien lasteni kanssa. Perhepäivähoitajana siihen on ollut hyvä mahdollisuus.

Anja on yksinhuoltajaäiti. Lapset asuvat hänen luonaan, mutta tapaavat isänsä joka toinen viikonloppu ja lomilla.

Nykyisin Anja osaa vapaana viikonloppunaan ottaa rennosti — vaikka katsella kattoon, jos siltä tuntuu. Alussa näin ei ollut.

— Aikoinaan minun piti kauheasti suorittaa koko viikonloppu: pyykätä ja siivota, että koti on varmasti siisti ja puhdas, kun lapset tulevat isänsä luota. Onneksi tajusin, että voin siivota ja pyykätä silloinkin, kun lapset ovat kotona. Vapaat viikonloput on annettava itselle, jos aikoo jaksaa.

Hankalinta yksinhuoltajaäidin arjessa ovat Anjan mielestä olleet käytännön järjestelyt. Mihinkäs laitat lapset silloin, kun äidin on pakko mennä lääkäriin?

— Nyt tällaiset käytännön asiat ovat tosin helpottuneet, kun lapset ovat isompia.

Myös isän roolissa

Äitiys on Anja Vanoselle iso asia. Hänen mielestään lapset ovat kasvattaneet häntä.

— Olisin varmaan paljon huonompi ihminen ilman lapsia. Lasten myötä minulle on esimerkiksi tullut malttia. Olen oppinut odottamaan, ettei kaikkia asioita saa heti.

Eniten Anja kaipaa miestä perheeseen silloin, kun omien lasten kanssa on joku akuutti pulma. Sen haluaisi jakaa toisen aikuisen kanssa.

— Joskus lapsen kanssa riidellessä menee itsekin lapsen tasolle ja siinä tilanteessa olisi hyvä, jos olisi se toinen aikuinen, joka kysyisi, että "hei, mikäs nyt on?"

Nyt perheen ainoana aikuisena Anja lähtee konfliktitilanteesta pois ja laskee kymmeneen. Välillä on laskettava sataankin.

Avioero ei ole muuttanut Anjan äitiyttä. Mutta hän on huomannut, että on joutunut ehkä ottamaan isän tehtäviä äidin roolin lisäksi.

— Jos poika haluaa tehdä jotain jalkapallojuttuja, mietin, miten osaisi olla niin raju kuin isät ja pojat usein ovat. Meillä on kyllä samat säännöt kasvatuksessa sekä tytöille että pojille, mutta ihan niin kuin tyttöjen naisellisuutta pitää vahvistaa, myös pojan miehisyyttä pitäisi tukea.

Erosta on kulunut kuusi vuotta. Nyt vuosien päästä Anja on huomannut, että juuri eron jälkeen hän ylisuojeli lapsiaan.

— Otin lapset ihan kuin omien siipieni suojaan, minun oli vaikea päästää heitä edes mummolaan. Se oli kai jonkinlaista yritystä pitää niitä loppuja asioita kasassa. Nykyisin tilanne on ihan normaali.

Arvokas ihminen

Neuvo, joka on jäänyt Anja Vanosen mieleen hänen omalta äidiltään, on ajatus siitä, että lapsi on mikä on. Toisin sanoen omat lapset, ja yleensä kaikki ihmiset, pitää hyväksyä sellaisina kuin he ovat.

— Äitiyden yksi tehtävä on osoittaa lapselle, että elämässä on huonoja ja hyviä hetkiä. Ja että elämä jatkuu huonojen hetkien jälkeenkin. Vaikka teet virheitä, olet ihmisenä yhtä arvokas.

Äidin neuvoilla on Anjan mielestä merkitys lapsen tulevaisuutta ajatellen. Ainakin hän itse on aikuisena huomannut, mitä kaikkea matkalta on tarttunut mukaan. Ja on hän myös huomannut tekevänsä asioita melko lailla samalla tavalla kuin hänen oma äitinsä.

— Ajattelin ennen omia lapsia, että en kyllä varmasti tee lasten puolesta niin paljon kuin äiti teki meidän puolestamme. Mutta… no ehkä pikkuisen enemmän teetän hommia lapsillani kuin oma äitini.

— Minulla oli tiukat ja rakastavat rajat, ja samaa käytäntöä olen jatkanut omien lasteni kanssa. Ei äitinsä neuvoja toteuttaisi omien lastensa kanssa, ellei olisi huomannut, että niistä on hyötyä. Vaikka jossain tilanteessa lapsena on tuntunut kurjalta, jälkeenpäin on tajunnut niiden merkityksen.

Kaksi naista

Kun Anja Vanonen sai omat lapset, suhde omaan äitiin muuttui. Enää eivät keskustelleet äiti ja tytär, vaan kaksi aikuista naista.

— Kun minulla ei ollut omia lapsia, ei meillä äidin kanssa ollut niin kauheasti keskusteltavaa, puhuimme vain arkipäiväisistä asioista. Omien lasten myötä aloin kertoa äidilleni enemmän, mitä minulle kuuluu. En enää puhunutkaan äidilleni, vaan kokeneemmalle naiselle.

Täydellisen äidin myytti ei istu Anjan pirtaan. Sellaisia kun ei ole.

— Jokainen äiti tekee virheitä ja jokaisessa äidissä on hyviä puolia. Minä en ole mikään myyttinen äiti: olen temperamenttinen ja äkkipikainen. En siis ole hillitty ja rauhallinen. Suutahdan nopeasti, mutta myös lepyn nopeasti. Eikä äidin pidä esittää olevansa muuta kuin mitä on, kyllä lapset huomaavat näyttelemisen.

Susanna Rahkamosta tuli äiti kolme ja puoli vuotta sitten. Silloin syntyi poika. Tytär syntyi kaksi vuotta sitten.

— Minulle on aina ollut selvää, että tulen joskus äidiksi. Kun olin 7-vuotias, minua haastateltiin erääseen sanomalehteen. Ilmoitin siinä, että "minä haluan kaksi lasta, ensin pojan ja sitten tytön."

Rahkamon perhe muutti puolisen vuotta sitten Kartanonkoskelle omaan taloon. Susannan päivät kuluvat nykyisin lasten kanssa kotona, mutta hän tekee lisäksi kodin ulkopuolisia töitä yrityskonsulttina. Hän toimii myös Taitoluisteluliiton puheenjohtajana ja ohjaa silloin tällöin luisteluesityksiä.

Sängynlämmin lapsi

Susanna Rahkamo sanoo, että yllättävintä äidin roolissa on ollut se, kuinka erilaista on, kun on yksi lapsi tai kaksi lasta. Lasten kasvaessa ja elinpiirin laajentuessa äidin vastuu muuttuu.

— Yhden lapsen kanssa oli melko helppo liikkua. Häntä kuljetti melkein minne vaan mukana, mutta kahden lapsen perheessä joutuu organisoimaan eri tavalla. Päivässä ei ole monta hetkeä omille asioille.

— Olin kyllä jo ennen lapsia ajatellut, että omaa aikaa ei pienten lasten kanssa ole paljon. Mutta nyt sen vasta oikeasti huomaa, kuinka vähän omaa aikaa onkaan! Esimerkiksi lenkille lähtö ei käykään enää tuosta vaan. Tai milloinkohan olen ehtinyt lukea kirjan loppuun asti?

— Mutta jos haluaa lapsia, se pitää vaan sietää. Aina jos jotain haluaa, joutuu luopumaan jostain muusta. Eli kyllä tämä äitiys silti plussan puolelle jää. Sekin aika vielä tulee, että ehtii lukea niitä kirjoja.

Parhaat hetket lasten kanssa tapahtuvat usein yllättäen arjen keskellä. Yksi mieleen painuva ja herkkä hetki oli Rahkamoilla eräänä aamuna. Poika kömpi aamulla äidin sänkyyn. Hän kiehnäsi siinä vähän aikaa ja räpelteli nalleaan, kapusi sitten äitinsä päälle istumaan ja totesi: "Sä olet maailman paras äiti."

— Mikään ei ole ihanampaa kuin sängynlämmin lapsi sylissä.

Susanna on huomannut suhtautuvansa eri tavalla tyttölapseen kuin poikaan.

— Pojan kasvua seuraa jollakin tapaa vierestä. Tyttären kasvaessa käy läpi myös omaa lapsuuttaan.

Lempifraasi

Omalta äidiltään Susanna Rahkamo on saanut elämän ohjenuoraksi lauseen "hyvä pärjää aina".

— Se on äidin lempifraasi, joka pitää sisällään sen, että täytyy pitää huoli siitä, että sen minkä tekee, tekee hyvin. Silloin löytyy aina tie eteenpäin.

Susannan lapsuuden perheessä oli lempeän tiukka kuri. Jos halusi olla hyvä, ei saanut antaa periksi.

— Se ei tarkoittanut sitä, että piti välttämättä olla paras, vaan hyvä. Eikä aina tarvinnut kilpailla. Mutta hyväkään ei tule ilmaiseksi, sen eteen täytyy tehdä töitä.

Kun luistelijatytär halusi joskus löysäillä ja jättää harjoitukset väliin, isällä oli tilanteeseen valmis ohje: kyllä urheilijan täytyy itse tietää, mitä täytyy tehdä. Isä antoi vastuun lapselle. Susanna käyttää siitä nimitystä positiivinen ahdistus.

— Onneksi minulla on ollut viisaat vanhemmat. Eihän isän kommentti tarkoittanut sitä, että hän olisi jättänyt minut yksin, vaan siinä minä opin ottamaan vastuuta. Harjoituksiin piti mennä, jos halusi olla hyvä.

— Sanotaan, että kun napanuora katkeaa, itsenäistyminen alkaa. Vanhempien tehtävä on auttaa lasta seisomaan omilla jaloillaan. Annetaan pienin annoksin vastuuta, esimerkiksi lapsi vie itse lautasen pöydästä pois. Tai jos sotket, niin siivoat.

Äksy ja suvaitsevainen

Susanna Rahkamolla on aina ollut läheiset välit äitinsä kanssa. Kiva muisto lapsuudesta on esimerkiksi se, että tyttö istui pesukoneen päällä, höpötteli kaikenlaista ja äiti kuunteli ja touhusi siinä samalla omiaan.

Heillä on myös yksi yhteinen piirre, joka näyttäisi kulkevan Rahkamon suvussa äidiltä tyttärelle.

— Kun olin lapsi, äitini oli äksy. Enkä nyt voi muuta kuin katsoa peiliin! Ja se sama piirre ärsyttää jo omassa tyttäressänikin.

Mummilla on tärkeä rooli lastenlasten elämässä.

— Minulle oma mummi oli äärimmäisen tärkeä. Yksi syy siihen, että tulimme Petrin kanssa takaisin Suomeen oli se, että lapsillamme on täällä isovanhemmat. Siinä suhteessa kaikki ovat voittajia: lapset oppivat tuntemaan omat juurensa ja me näemme isovanhempien suuren välittämisen määrän.

— Lapset tulevat isovanhempien luona piloille lellityiksi, mutta hyvä lasten on oppia sekin, että eri paikoissa voi olla eri säännöt.

Kysyttäessä Susannalta, minkä tyyppinen äiti hän on, vastaus tulee nopeasti hymy huulilla:

— Olen äksy äiti. Mutta äksyydestä huolimatta olen aika suvaitsevainen. Annan lapselle omaa tilaa, mutta sitten kun jotain tehdään, se myös tehdään. Kun mennään nukkumaan, niin mennään nukkumaan. Lapsi ei päätä sitä. Hän voi päättää, ottaako tämän vai tuon nallen kaveriksi tai syökö lautaseltaan ensin tomaatit vai kurkut.