Mitä papit puuhaavat?
Kiitos Tommy Hellsten -kirjoituksesta (VL 21.4.)! Se oli hyvä.
Olen lukenut paljon Hellstenin kirjoja ja hänestä tehtyjä haastatteluja. Nyt hänen avioeronsa yhteydessä olen ajatellut, että hän on oikeastaan aika itsekeskeinen ihminen. Myös isänsä alkoholismista hän kirjoittaa aikalailla vain omasta näkökulmastaan. Ammatiltaan hän on kuitenkin terapeutti, jonka pitäisi auttaa toisia ponnistelemaan elämässään ja avioliitoissaan eteenpäin.
Olen seurannut myös mielipidepalstan keskustelua pappien tavoitettavuudesta. Olen jäänyt miettimään, mitä papit päivätyökseen kahdeksasta neljään oikeastaan tekevät.
Kaikki tietävät, että papeilla on aika mukavat tulot. Heitä näkee joskus kastejuhlissa, vihkiäisissä tai hautajaisissa, mutta niissäkin tilaisuuksissa he piipahtavat vain hetken. Jumalanpalveluksissa he tietysti ovat mukana.
Mutta mitä papit kaiken muun ajan tekevät? Sitä me tavalliset ihmiset emme tiedä. Olisi hauska tietää!

