Karjalan kannaksen nimistöstä
Vantaan Laurissa (14.4.) sivulla 5 on kartta, johon on merkitty muun muassa Kaukola. Se sijaitsee Neuvostoliiton väkivalloin Suomelta riistämällä alueella Karjalan kannaksella. Haluan kiittää siitä, että Vantaan Lauri on käyttänyt Kaukolan suomalaista nimeä.
Kaukola sijaitsee siinä osassa Neuvostoliiton Suomelta riistämää Karjalaa, jossa Stalinin käskystä perinteiset suomalaiset paikannimet muutettiin keinotekoisiksi venäjänkielisiksi nimiksi 1940-luvun lopulla. Näin tapahtui Hiitolan eteläpuolella sijaitsevilla alueilla.
Viime vuosina suomalaisissa tiedotusvälineissä on yhä enemmän alettu käyttää näistä paikoista perinteisiä suomalaisia nimiä. Valitettavasti Imatran vieressä sijaitsevasta merkittävästä teollisuustaajamasta Ensosta näkee vielä yleisesti käytettävän outoa gorsk-päätteistä nimeä. Toinen ongelmatapaus on ollut Koiviston kauppala, jota osa Suomen lehdistöstä vielä kutsuu joksikin morskiksi.
Keinotekoisten venäläisten paikannimien käyttäminen Suomen pakkoluovuttamien alueiden kohteista on evakkoja ja heidän jälkeläisiään loukkaavaa. On ilahduttavaa, että sellainen käytäntö on tynkä-Suomessa viime vuosina vähentynyt.

