Sivun toiminnot
Vapaus uskoa
Erään arvion mukaan 1900-luvun painokkain arvokeskustelu käytiin vuosisadan alussa, ja se koski uskonnonvapautta. Asialla olivat erityisesti sosialistinen työväenliike ja ruotsinkielinen sivistyneistö. Arvokeskustelijoista kuuluisimpia oli Edward Westermarck, joka lienee yhä Suomen kansainvälisesti tunnetuin yhteiskuntatieteilijä.
Vielä 1900-luvun alussa kaikkien suomalaisten piti kuulua luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Sen verran oli tosin tullut myönnytyksiä, että kirkkolaki koski enää vain luterilaisen kirkon jäseniä.
Lisäksi oli säädetty eriuskoislaki, joka antoi protestanteille mahdollisuuden erota kirkosta perustaakseen uuden uskonnollisen yhdyskunnan. Tälle kehityssuunnalle löytyi kannatusta myös pappien joukosta: vapaaehtoisuuden katsottiin kuuluvan uskonnon ja uskon luonteeseen.
Westermarck ajoi kuitenkin täydellistä uskonnonvapautta. Hän oli sitä mieltä, että tieteellinen kehitysoppi oli kumonnut raamatullisen luomisajatuksen. Lisäksi hänen mukaansa ihmiskunnan moraalinen edistyminen ei tapahtunut uskonnon, vaan "ihmisten luontaiseen sosiaalisuuteen perustuvan ihmisrakkauden" ja moraalisten tunteiden vaikutuksesta.
Westermarckille täydellinen uskonnonvapaus tarkoitti kaste-, konfirmaatio- ja ehtoollispakon poistamista, pakollisen uskonnonopetuksen lopettamista, siviiliavioliiton laillistamista, oikeutta erota kirkosta liittymättä toiseen sekä valtion ja kirkon eroa.
Asiat etenivätkin hänen ajamaansa suuntaan. Vuonna 1917 tuli mahdolliseksi solmia siviiliavioliitto. Niiden määrä pysyi kuitenkin pienenä. Esimerkiksi vuosina 1927–1932 solmittiin Vantaalla yhteensä 8 siviiliavioliittoa.
Uskonnonvapauslaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1923. Uutta oli oikeus jäädä kokonaan uskonnottomaksi. Vaikka valtio oli periaatteessa puolueeton kansalaisten uskonnolliseen vakaumukseen nähden, se oli edelleen myötämielinen uskonnollista toimintaa kohtaan. Lisäksi luterilainen ja ortodoksinen kirkko säilyttivät erityisasemansa.
Vuoden 1923 alusta kirkosta oli siis mahdollista erota liittymättä mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Monikymmenvuotisen kirkon vastaisen taistelun perusteella epäiltiin, että suuri osa kansasta eroaisi kirkosta välittömästi.
Uuden lain vaikutus jäi kuitenkin vähäiseksi. Esimerkiksi Vantaalla ensimmäisenä vuonna kirkosta erosi 21 henkilöä.
Säännöllinen linja-autoliikenne alkoi Vantaalla 1920-luvun puolivälissä. Ensimmäiset bussit rakennettiin kuorma-auton alustalle, ja ne olivat niin heikkotehoisia, että matka uhkasi keskeytyä pienimpäänkin esteeseen.
Säännölliset bussivuorot Helsingin ja Tikkurilan välillä alkoivat vuonna 1929. Lisäksi Helsingin rautatietorilta lähti autoja muun muassa Pakinkylään, Pitäjänmäelle, Malmille, Tapaninkylään ja Kirkonkylään.
Vaikka linja-autoliikenne kasvoi, paikallisjuna oli edelleen tärkein yleinen kulkuneuvo. Lähiliikenteen vilkkaimmat rautatieasemat olivat Malmi ja Tikkurila.
— Elämä uudenaikaistui ja rakentaminen lisääntyi kiivaasti. Huippuvuonna 1928 rakennettiin 34 000 uutta asuntoa.
— Autoilu tuli muotiin. Kulkuväylät olivat tosin valtaosalta "nimismiehen kiharoilla" olevia sorateitä. Vuonna 1925 talvi-aurattuja teitä oli yhteensä 40 kilometriä.
Vantaalla
— Seurakunnan toimitiloista tärkein oli edelleen keskiaikainen Pyhän Laurin kirkko, jonne kirkkovaltuusto päätti vuonna 1923 asentaa keskuslämmityksen. Samalla maalautettiin kirkon penkit, ikkunat ja ovet.
— Vireillä oli paljonkin rakennussuunnitelmia, joista useimmat jäivät tosin suunnitelma-asteelle. Siunauskappelin rakentaminen Ruskeasannan hautausmaalle katsottiin kuitenkin välttämättömäksi, ja Armas Lindgrenin suunnittelema kappeli valmistui vuonna 1927.
Suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat: Aino, Eila, Aune, Anna, Kerttu, Eeva Veikko, Erkki, Pentti, Eino, Toivo, Martti
Trendikirjailija
Mika Waltari aloitti uransa kirjallisena ihmelapsena Tulenkantajissa, joka oli 1920-luvun tärkein älymystöryhmä.
Waltarin varhaistuotannossa kuvastuivat romanttinen elämännälkä ja maailmantuska. Hänen esikoisromaaninsa Suuri illusioni (1928) on paitsi haikeansurullinen rakkaustarina, myös kattava kuvaus menevien helsinkiläisnuorten modernista elämästä 1920-luvulla.
Waltarin esikoisromaanissa:
— Rappukäytävästä kuuluu gramofoonin soittoa.
— Keräillään filmikortteja.
— Valoreklaamit loistavat kahviloiden yläpuolella.
— Juhlien jatkoille hurautetaan vauhdikkaasti taksiautolla.
— Nuoret soittelevat toisilleen trendikkäästi puhelimella.
— Lähdetään pikajunalla selvittelemään tunnekuohuja Pariisiin, jossa voi vaipua unelmiin yöaikaan liikkuvassa autobussissa.
— Pikkuveli on radioamatööri ja opetellut jo polttamaan savukkeita.
— Yksi päähenkilöistä, runoilija Hellas, toteaa 20-lukulaiseen tyyliin: "Kaikki ajatukset on ennen ajateltu eikä ole mitään uutta auringon alla."
