Seikkailujen tuoksinaa
8–9-vuotiaat koululaiset lukivat kevään lastenkirjoja. He löysivät niistä iloisia, mielenkiintoisia, opettavaisia, jännittäviä ja hauskoja tarinoita.
Puhuiko vaari tarinaa vai totta?
Jan Lööf: Vaarini on merirosvo. Tammi 2005.
Pojan vaarilla oli merirosvolaivan pienoismalli. Vaari kertoi olleensa sen kapteeni. Mutta mummo sanoi, että hän valehtelee. Mummo kertoi myös, että vaari on ollut postin palveluksessa koko ikänsä.
Itse emme ole varmoja, mikä on totta, koska vaarilla oli joku merirosvopuku vintillä.
Brayan ja Tuukka
Kirjan kirjailija on Jan Lööf. Kirjan nimi on Vaarini on merirosvo ja sen on suomentanut Raija Jänicke. Päähenkilöt ovat poika, vaari ja Omar. Kirjan on kustantanut Tammi, ja se oli mukava kirja.
Vaari lähtee taistelemaan Omaria vastaan. Yksi oli porannut reiän vaarin laivaan. Vaari pääsi kuitenkin kotiin ja lensi lopuksi kotipihan puuhun.
Suosittelemme kirjaa luettavaksi. Siinä on kivat kuvat. Joka sivulla on kuvia ja joillain sivuilla on yksi iso kuva.
Lauri ja Topias
Kyläileminen on mukavaa
Tapani Bagge: Kylässä. Tammi 2005.
Luimme kirjan, jonka nimi Kylässä. Sen on kirjoittanut Tapani Bagge ja kuvittanut Katja Tukiainen.
Kirjan päähenkilö on Kaisa. Hän käy ystäviensä Pekan ja Pasin kanssa talonmies Laineen luona kylässä. He vievät Laineelle matoja tuliaisiksi. Sitten Kaisa ja isä käyvät meijerinjohtajan luona, ja lopuksi meijerinjohtaja käy heillä.
Meidän mielestämme kirja oli hyvä. Kannattaa lukea.
Emilia ja Saara
Kylässä-kirjan päähenkilöt ovat Kaisa, Pekka ja Pasi. Kirjan on kirjoittanut Tapani Bagge. Hän on kirjoittanut myös kirjat Pihalla ja Ulkona.
Kaisa, Pekka ja Pasi olivat päättäneet lähteä kylään talonmies Laineelle. Viimein he pääsivät kylään Laineelle. He toivat tuliaisiksi matoja. Laineella oli hiukan pieni koti.
Sitten Kaisa ja isä lähtivät kylään meijerinjohtajalle. Meijerinjohtajan nimi oli Sirkka.
Hirvosten Musti-koira löysi luun ja lapset luulivat sitä mammutin luuksi. Isä kertoi, että se oli lehmän lonkkaluu.
Sitten meijerinjohtaja Sirkka oli tulossa kylään. Isä ja Kaisa olivat kyllä sopineet, etteivät tarvitse uutta äitiä.
Meidän mielestämme kirja oli iloinen. Suosittelemme sitä muille.
Camilla ja Veera
Ystävykset hoitavat linnunpoikasta
Torey Hayden: Pöllöpoika. Otava 2005.
Kirjan nimi on Pöllöpoika, ja sen on kirjoittanut Torey Hayden. Kirja on mielenkiintoinen, koska siinä tapahtuu paljon.
Päähenkilö on David-niminen poika, joka löytää pöllönmunan ja rupeaa hautomaan sitä ystävänsä Mabin kanssa hautomakoneella. Davidilla ei ole koskaan ennen ollut mitään omaa. David asuu kasvatusäidin luona ja saa häneltä polkupyörän.
Rodney, Brandon ja Wesley -nimiset pojat kiusaavat Davidia koulussa. Mab on tyttö, joka on fiksu. Hän on lukenut paljon kirjoja ja tietää paljon eri asioista. David ja Mab antavat pöllölle nimeksi Kuningas Arthur.
Heikki ja Julius
Nallekaverukset pitävät huolta toisistaan
Tuula Kallioniemi: Kaveria ei jätetä, pikku nalle. Otava 2005.
Kirjailija Tuula Kallioniemi on kirjoittanut kirjan, jonka nimi on Kaveria ei jätetä, pikku nalle. Sen kuvitus on Christel Rönnsin.
Päähenkilöt ovat Roope, pikku nalle, punainen nalle, vihreä nalle, Nana, lilliputti, Rautaropootti ja valkoinen nalle. Kirja kertoo Roope-nimisestä pojasta, joka saa naapuriltaan erilaisia nalleja, mutta nallet ovat likaisia ja pölyisiä.
Roope päättää viedä lilliputin minimummolle korjattavaksi, koska lilliputilla ei ole silmiä. Mutta matkalla on monta mutkaa, ennen kuin he kaikki pääsevät minimummon luokse.
Punainen ja vihreä nalle jäävät karkkikauppaan. Mutta onneksi he löytävät muut ja pääsevät minimummon luokse.
Suosittelemme kirjaa luottavaksi ja toivotamme hyviä lukuhetkiä!
Binta, Saara ja Taru
Niilo ei tahdo olla enää pieni
Markus Nummi: Hiiri joka päätti olla norsu. Otava 2005.
Kirjan nimi on Hiiri joka päätti olla norsu. Kuvakirjan henkilöt ovat pikku Niilo, isosisko, Siiri-hiiri, äitihiiri ja isähiiri. Kirjan on tehnyt Markus Nummi.
Pidin kirjan joka sivusta. Se oli kiva kohta, kun isot pojat kiusasivat Niiloa ja huusivat hänelle: pikku Niilo, pikku Niilo! Silloin Niilo suuttui ja huusi, ettei ole mikään pikku. Sitten hän meni kotiin ja sanoi, että haluaa tulla tosi isoksi, muttei kumminkaan kertonut, että haluaa niin isoksi kuin norsu.
Sitten ruokavalio on tärkeä, sanoi isosisko Niilolle. Niilon piti syödä ensimmäiseksi koko lautanen tyhjäksi, ja hän söi kaikki pois. Myös lepo on tärkeää, sanoi äiti. Ja ulkoilu, täydensi isosisko.
Terno
Kirja, jonka luimme, on nimeltään Hiiri joka päätti olla norsu. Sen kirjailijan nimi on Markus Nummi ja sen on kuvittanut Kati Kinnunen.
Siinä on henkilöinä Niilo-hiiri, Siiri-hiiri, isihiiri, äitihiiri, Heidi-norsu ja kissat Katti-Kati ja Kolli-Olli.
Kirjassa sanotaan: Minä näytän ehkä norsulta mutta olen pohjiltani hiiri. Samaan aikaan Niilo-hiiri oli matkalla tapaamaan norsuja.
Suosittelemme kirjaa lapsille, koska se on hauska tarina. Se kertoo ystävyydestä.
Muita uusia lastenkirjoja vastikään lukemaan oppineille
Tuulia Aho: Maaginen iguaani. WSOY 2005. Helppolukuisen ja humoristisen kirjan päähenkilö on metrin mittainen ja kirkkaanvihreä lemmikkieläin, joka joudutaan antamaan pois pitovaikeuksien vuoksi.
Hannele Huovi: Maailman paras napa. Tammi 2005. Kristiina Louhen upeasti kuvittamassa kirjassa on kaksikymmentä napakasti kirjoitettua modernia satua, joissa ihmetellään muun muassa napaa, kaulaa ja kämmentä sekä odotetaan kuuta.
Louis Sachar: Kuka ei kuulu joukkoon? Otava 2005. Vähän kokeneemmille lukijoille suunnatussa kertomuksessa kuvataan hyvin lapsijoukon monimutkaisia suhteita. Tapahtumien keskipisteessä on poika, joka joutuu vastentahtoisesti mukaan koulun kovanaamajengin touhuihin.
Katri Tapola: Jääpuikkoja ja jälkiä lumessa. Tammi 2005. Hyväntuulinen ja mukaansa tempaava tarina alkaa talvesta, jääpuikkojen maistelusta ja lumesta löytyvistä jalanjäljistä. Kevään tullen salaisuudet selviävät ja juodaan sovintolimonaatit.

