Ruotsissa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan vuoden iässä päiväkotiin laitettu lapsi pärjää elämässään paremmin kuin vanhempana päiväkotiin laitettu tai lapsi, joka ei ole ollut päiväkodissa lainkaan. Tästä on nyt saatu lukea suomalaistenkin lehtien sivuilta.

Olen yrittänyt etsiä tutkimusta alkuperäisenä, toistaiseksi onnistumatta. Toimin itse tutkijana, enkä usko suoraan tutkimustuloksia, siis näkemättä miten tutkimus on tehty ja mitä metodeita ja mittareita siinä on käytetty. Mikä tuossa tutkimuksessa on hyvää pärjäämistä? Onko tyytyväisyyttä elämään myös mitattu?

On toki mukava kuulla, että pienenä päiväkotiin laitettu lapsi pärjää elämässään hyvin. Se myös lievittää monen vanhemman huonoa omaatuntoa hänen kuljettaessaan lastaan hoitoon. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Tutkimusta ei saisi lukea siten, että ilman päiväkotia ei voi menestyä elämässä tai elää tasapainoista elämää.

Jo usean vuoden ajan koulumaailmassa on oltu huolissaan siitä, kuka lapset kasvattaa, kun vanhemmat sysäävät kasvatusvastuuta yhä enemmän koululle. Tässä on selvä yhteys.

Päiväkotia, sen virikkeitä ja kasvatusta kehutaan eri tahoilla maasta taivaaseen. Meillä haalitaan muun muassa työttömien ja äitiyslomalaistenkin lapset päiväkotiin. Jos meiltä nyt houkutellaan erilaisten tutkimusten ja tasa-arvon varjolla lapset jo kapaloiässä päiväkotiin, niin miten ihmeessä me voisimmekaan oppia kasvattamaan lapsiamme, kun emme näe heitä kuin muutaman tunnin päivässä?

Jos yhteiskunnan kasvattava käsi ojentuu lapsiimme asiaa tarkemmin miettimättä, kaivamme huomaamattamme kuoppaa kansamme vanhemmuudelle. Ja miten käy esimerkiksi kotihoidontukien, jos tutkimusten mukaan pienen lapsen onkin parempi olla päiväkodissa?

Kyllä koti on pienelle lapselle tärkeä! Nauttikaamme lapsistamme kotona niin kauan kuin mahdollista ja käyttäkäämme päiväkodin ja muiden hoitomuotojen palveluita siten kuin perheelle parhaiten sopii. Luottakaamme omaan kasvatustyöhömme ja merkitykseemme lastemme elämässä.