Sivun toiminnot

Kimpassa sirkustemppuja

Orvokkitien koulun jumppasalista kuuluu tömistystä ja mekastusta. Tikkurilan teatteri- ja sirkuskoulun oppilaat harjoittelevat siellä uusia temppuja ja liikesarjoja sirkustaiteen opettajan Niina Rinta-Oppaan ohjauksella.

Ryhmän vanhimpiin kuuluvat 14-vuotias Anna Mäenpää ja 12-vuotias Anni Olkinuora. Anna on harrastanut sirkustemppuja jo neljä ja Anni kolme vuotta.

Molempien tyttöjen harrastus sai alkunsa omasta kiinnostuksesta: he halusivat sirkusopetukseen.

— Kävin kaksi ja puoli vuotta vastaavanlaista koulua Helsingissä, mutta kun matka sinne tuntui liian pitkältä, aloin etsiä koulua lähempää. Aloitin tässä ryhmässä puolitoista vuotta sitten, Anna kertoo.

Anna sai uudesta ryhmästä heti kavereita, mutta parhaiten hän ystävystyi Annin kanssa. Tytöt tapaavat usein Annin luona ennen sirkustunteja, koska hän asuu lähellä Orvokkitien koulua. He tekevät Annin kotona yhdessä läksyjä ja harjoittelevat temppuja.

Akrobatia on haastavinta

Monelle mutkalle taipuva tyttökaksikko on opetellut sirkuskoulussa jongleerausta, käsillä seisomista, yksipyöräisellä ajamista sekä ilma-, permanto- ja nauha-akrobatiaa.

Eniten tytöt pitävät akrobatiasta, koska se on heistä haastavaa ja monipuolista. Innostus pysyy vireillä, kun joka kerralla oppii jotakin uutta.

— Liikesarjan oppiminen on paljon kiinni siitä, miten monimutkaiset liikkeet ovat kyseessä. Joskus siihen kuluu aikaa puoli tuntia, joskus pitempään.

Anna ja Anni tekevät yleensä yhdessä pariakrobatiaa. Se on heille helppoa ja luontevaa erityisesti siksi, koska he ovat samantasoisia ja -kokoisia.

— Akrobatia on kyllä pienempien kanssa siinä mielessä helpompaa, että heitä on vähän kevyempi nostaa, tuumii Anna, joka tytöistä vahvempana joutuu joissakin liikesarjoissa nostamaan Annia.

Notkeus ja kärsivällisyys tarpeen

Annalla ja Annilla on sirkuskoulua neljä tuntia kerran viikossa. Osan siitä ajasta he ovat pienempien oppilaiden apuopettajina.

Tarkoituksena on, että kaverukset siirtyvät ensi syksynä sirkusopinnoissaan vaativammalle tasolle. Heillä voi olla tuolloin harjoituksia enimmillään jopa kaksitoista tuntia viikossa.

Ulkopuolisesta tuntimäärä kuulostaa isolta, mutta tytöistä sirkustemput ovat niin hauskoja, että niitä jaksaisi tehdä vaikka kuinka paljon.

— Harjoittelemme temppuja itseksemme joka päivä. Lisäksi me harrastamme kaikenlaista muutakin liikuntaa.

Tyttöjen mukaansa sirkuskoulussa pärjäävät parhaiten sellaiset, joilla on notkeutta, rohkeutta, itseluottamusta ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä.

— Sirkuskoulussa ei ole heti alussa niin mukavaa, sillä temppujen oppimiseen voi mennä ensin paljonkin aikaa. Vähitellen taidot kuitenkin kasvavat ja harrastus alkaa tuntua mielekkäältä.

Sirkusnäytös äitienpäivänä

Sirkuskouluun liittyy olennaisena osana esiintyminen, joten sirkuskoululaiset valmistavat ainakin pari isompaa näytöstä vuodessa. Seuraavan kerran heidän taitojaan voi ihastella äitienpäivänä 8.5. Tikkurilan Vernissassa.

— Itse esiinnyn mieluummin tuntemattomille kuin tutuille ihmisille. Omat mokaamiset eivät niin harmita, kun kukaan ei tunne minua, Anni ilmoittaa virnistäen.

Vaikka molemmat tytöt ovat valmiita viettämään harrastuksensa parissa nykyistä enemmän aikaa, he eivät ole missään vaiheessa ajatelleet, että sirkuksesta voisi tulla heille ammatti. Tärkeintä on, että vapaa-aikana on jotakin kivaa ja jännää tekemistä.

Tikkurilan teatteri- ja sirkuskoulu on Tikkurilan Teatterin ylläpitämä yksityinen esitystaiteen koulu, joka antaa taiteen perusopetuslain mukaista opetusta. Ajatuksena on tarjota paikka, jossa voi turvallisesti harjoittaa taitojaan ja iloita leikistä, onnistumisesta ja kuulumisesta yhteisöön.

Koulussa voi valita joko teatteri- tai sirkusopetuksen linjan. Uusia oppilaita haetaan syksyllä alkavaan opetukseen 9.–10.5. kello 16–18 Vernissassa.

— Esiinnyn mieluummin tuntemattomille kuin tutuille, koska silloin mokaamiset eivät harmita niin paljon.

Marjo Kytöharju
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook