Sivun toiminnot

Päivystävän papin tavoittaminen

"Seurakuntalainen" (VL 7.4.) otti tällä palstalla esille tärkeän asian: kuinka tavoittaa pappi hätätilanteessa esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.

Aikaisemmin, kun seurakuntien työntekijöiden numerot olivat puhelinluettelossa, oli helppoa tavoittaa oman seurakunnan pappi puhelimitse myös toimistoajan ulkopuolella. Kun kustannussyistä luettelosta poistettiin työntekijöiden yhteystiedot, ei kirjoittajan esille nostamaa ongelmaa pohdittu tarpeellisessa määrin.

On selvää, että esimerkiksi kuolevan kanssa käytävä keskustelu ja ripin toimittaminen menee papin tehtävien tärkeysjärjestyksessä ykköseksi — silloin kaikki muu saa jäädä. Hengellisessä työssä olevilla ei ole säännöllistä viikkotyöaikaa. Siten pappiin voi ottaa yhteyttä tällaisissa asioissa milloin tahansa.

Jos tavoitettu pappi ei itse voi lähteä, hän järjestää toisen papin tällaista kiireistä asiaa hoitamaan. Myös muiden seurakunnan työntekijöiden tulee pakottavissa tilanteissa luonnollisesti antaa oman seurakuntansa papin yhteystiedot tai välittää papille soittajan pyyntö.

Todellakin nykykäytännössä on harmittava aukko. Tein kokeilun: soitin numerotiedusteluun ja pyysin oman seurakuntani papin puhelinnumeroa ilman että sanoin papin nimeä. Tällöin ei numeroa löytynyt! Olisi pitänyt tietää nimi. Päivystävä pappi kun on päivystämässä vain virastoaikana.

Kiitos asiasta kirjoittaneelle. Virhe pitää korjata.

 

 

Kari Pekka Kinnunen
kirkkoherra, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook