Sivun toiminnot

Nuoruuden haave toteutui

Juha Tapio laulaa siellä missä kuulijat ovat.

Muusikko Juha Tapion, 31, nykymenestys hengästyttää. Ohikiitävää-albumi on toista viikkoa Suomen myydyimpien levyjen listalla. Siitä lohkaistu Arvaamatta tuuli kääntyy -single on ollut viimeiset kuusi viikkoa paikallisradioiden soitetuin kappale. Sitä ennen soittolistan ykkösenä oli viisi viikkoa hänen Yö-yhtyeelle säveltämänsä Pettävällä jäällä -kappale.

Suuri yleisö on löytänyt gospeleista maallisemman musiikin pariin siirtyneen Juha Tapion elämänmakuiset tarinat. Mies on elämäänsä tyytyväinen ja nauttii suosiostaan, vaikka hänen itsetuntonsa ei olekaan levymyynnistä riippuvainen.

Harmikseen hän on saanut myös toisenlaista palautetta. Hän kertoo, että pieni joukko tiukkamielisiä pitää häntä nykyisin turhanpäiväisen hömpän säveltäjänä.

Hänen uuden albuminsa kappaleet kertovat muun muassa ihmisyydestä ja ihmissuhteista. Kritiikistä huolimatta Juha Tapio ei aio tinkiä taiteellisesta vapaudestaan.

— Osasin varautua arvosteluun. Siitä huolimatta ilkeät kommentit tuntuvat pahalta, hän toteaa.

Lapsuuden Suomi-iskelmät  ja vaarin mandoliini

Juha Tapiolta on ilmestynyt yhteensä neljä albumia. Kahdella ensimmäisellä soivat gospelit. Sitten hän halusi uudistua muusikkona. Vuonna 2003 ilmestynyttä Mitä silmät ei nää -levyä tehdessään hän kertoo ottaneensa tietoisen riskin tavoitellessaan laajempaa kuulijakuntaa.

Pohjanmaalla lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Juha Tapio on itseoppinut muusikko. Muusikkoudesta hän haaveili jo nuoruusvuosinaan. Hän pelasi jalkapalloa ja yleisurheili muiden ylistarolaisnuorten tavoin, mutta unelmaansa hän piti vielä kaukaisena visiona.

Ensimmäisen rokkibändinsä hän perusti kavereiden kanssa 13-vuotiaana.

— Bändin repertuaariin kuului muun muassa Europen ja Peer Gyntin biisejä. Omia kappaleita aloin säveltää pari vuotta myöhemmin, kun menin mukaan seurakuntanuorten toimintaan.

Kiinnostus musiikkiin on kuitenkin vielä varhaisempaa perua.

— Vanhempani soittivat automatkoilla Suomi-iskelmiä. Pikkupoikana Kake Randelin oli ehdoton suosikkini. Myöhemmin kuuntelin muun muassa Michael Jacksonia.

Juha Tapion muistelee lämmöllä myös sodassa haavoittunutta vaariaan, joka soitti mandoliinillaan Vaiennutta viulua.

— Tuo Konsta Jylhän sävellys oli ainoa kappale, jonka hän osasi soittaa. Uudella levylläni yksi biisi kertoo vaaristani, Juha Tapio kertoo.

Konsertteja kirkoissa ja kapakoissa

Kaikesta suosiosta huolimatta Juha Tapio kokee, että tällä hetkellä hänen tärkein tehtävänsä on isyys. Hän on kaksivuotiaan pojan isä, ja jo ennen kesää odotetaan perheeseen toista lasta.

— Vanhemmuus on elämäni haastavin ja tärkein tehtävä. Isyys on muuttanut elämääni enemmän kuin yleisön suosio, hän pohtii.

Tuusulassa asuva Juha Tapio on koulutukseltaan luokanopettaja. Opetustyöstä hän luopui keikkakiireidensä vuoksi nelisen vuotta sitten.

Keikkoja hänelle kertyy noin 150 vuodessa. Musiikkiaan hän esittää monenlaisissa konserttisaleissa ja kirkoissa.

— Ei keikkapaikka oikeastaan vaikuta siihen, miten keskittyneesti kuulijat kuuntelevat musiikkia. Aion tulevaisuudessakin laulaa laulujani siellä, missä kuulijat ovat, hän vakuuttaa.

Ensi lauantaina Juha Tapio ja bändi konsertoivat Tikkurilan urheilutalossa. Liput maksavat 5 euroa, ja niitä voi ostaa ennakkoon Tikkurilan kirjakaupoista ja Tikkurilan seurakunnan kirkkoherranvirastosta. Konsertin tuotto menee yhteisvastuukeräykseen.


Eija Harju
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook