Sivun toiminnot

Kun lapsista tuli iättömiä

Henning Mankell: Comédia Infantil. Otava 2005.

Lähikaupungissamme Pietarissa on varovaisesti arvioiden noin 15 000 koditonta lasta. Puhumattakaan esimerkiksi Intian pääkaupungista Delhistä, jossa on puolisen miljoonaa katulasta.

Katulasten kohtalo on yksi maapallon suurista vääryyksistä. He ovat nimetöntä ja kasvotonta joukkoa.

Ruotsalainen kirjailija Henning Mankell on noussut maailmanmaineeseen komisario Kurt Wallanderin tutkimuksista kertovilla dekkareillaan. Mankellin kirjailijakuvaan liittyy voimakas sosiaalinen omatunto, joten on luontevaa, että rapistuvaa kansankotia kuvannut Mankell kirjoittaa myös katulapsista. Onhan hän lisäksi asunut pitkään Mosambikin Maputossa ja kohdannut siellä köyhyyden, rotusorron ja vainon ilmapiirin.

Comédia Infantil ilmestyi alun perin jo vuonna 1995, joten Mankellin tuotannon parhaana pidetyn kirjan suomentamista pantattiin pitkään "helpomman" Wallander-sarjan hyväksi.

Comédia Infantil sijoittuu jonnekin Itä-Afrikkaan, ehkäpä juuri Mosambikiin. Kirjassa on kaksi kertojaa: rintaan ammuttu katulapsi Nelio ja hänet löytänyt köyhä leipuri José Antonio Maria Vaz, joka toimii kuolevan Nelion elämänvaiheiden kirjurina.

Rosvojoukko on tuhonnut Nelion kotikylän, poika pakenee ja huomaa olevansa katulapsi. Viisautensa ja iättömyytensä ansiosta hänestä tulee pian jenginsä johtaja. Kirja on kuolevan lapsen tarina ja samalla vertauskuva kummallisesta elämän kiertokulusta, jossa kymmenvuotias lapsi on samanaikaisesti kaiken nähnyt, ikäloppu vanhus.

Kirjan nimessä Comédia Infantil on monitasoista ironiaa, sillä länsimainen kulttuuri on jaotellut perinteisesti teatteritaiteen komediaan ja tragediaan. Mankell on saanut kirjaansa kaikesta traagisuudesta huolimatta iloa ja elämänhalua.

Katulasten unelmilla on siivet. Lapset ovat niin viisaita, että haluaisivat kaikkein mieluiten toteuttaa toistensa unelmat. Yksi haluaisi uudet lenkkitossut, toinen tahtoisi päästä vierailemaan saarella, jossa elävät ja kuolevat kohtaavat.

Lasten yhteisö toimii loogisemmin ja inhimillisemmin kuin sitä ympäröivä aikuisten rakentama todellisuus. Kirjan nimeen viitaten, lukija voi lopulta itse arvioida, ketkä ovat lapsia ja ketkä aikuisia…

Hannu Kylkisalo
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook