Terapeutti Tommi Hellsten kertoo uusimmassa Eevassa (4/2005) taas kerran avioerostaan ja uudesta onnestaan. Näitä aiheita koskeva julkisuus alkoi jo viime vuoden puolella, kun hän julkaisi kirjan yhdessä nykyisen puolisonsa Caritan kanssa.

Hellsten päätyi avioeroon 25 vuoden avioliiton jälkeen. Hän kertoo pohtineensa etukäteen eron seurauksia terapeutin työlleen: "Ajattelin, että jos minulta tämän takia menee uskottavuus, niin menköön! Päätin, että panen kaiken likoon, kävi miten kävi. Niin syvästi uskoin, että ratkaisu oli oikea."

Hellstenin epäilys, että avioero sellaisenaan veisi uskottavuuden terapeuttina, oli turha. Ammatillisessa mielessä paljon pahempaa jälkeä syntyy amatöörimäisistä selityksistä, joihin hän turvautuu haastatteluissaan.

Eräässä viime syksynä julkaistussa jutussa Hellsten vakuutti, että hänen nykyinen vaimonsa on parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut.

Lukija saattoi hyväntahtoisesti ajatella, että viisikymppinen terapeutti on joutunut sokean ihastuksen valtaan. Tietenkin kommentista saattoi kuulla myös yrityksen selittää pois hukkaan menneet vuodet, oma epäonnistuminen ja pettymys.

Vaikeampaa lukijan oli sulattaa puheeseen sisältyvä syytös entistä puolisoa kohtaan. Terapeutin, jos kenen, luulisi tietävän, kuinka vinosti erotilanteeseen ajautuneet puolisot voivat nähdä toisensa ja keskinäisen suhteensa.

Vielä anteeksiantamattomampaa Hellstenin puheissa oli se, että hän unohti olevansa kolmen lapsen isä!

Nyt julkaistun Eevan haastattelun perusteella näyttää siltä, ettei Hellsten ole vieläkään kypsynyt näkemään neljännesvuosisadan mittaista avioliittoaan arvokkaana elämänkokemuksena. Ei hän pysty näkemään myöskään sitä, että meni aikanaan naimisiin silloin käytössään olleen parhaan mahdollisen tiedon ja elämäntaidon varassa.

Vaikka kaikki terapeutit eivät näytä olevan terävimmillään puhuessaan omista asioistaan, ei terapiassa käyminen ole välttämättä turhaa. Siitä todistaa samaisessa Eevassa haastateltu Kata Kärkkäinen.

Yli viiden vuoden terapian jälkeen Kärkkäinen suhtautuu parisuhteeseen kypsemmin kuin parikymmentä vuotta terapeuttina toiminut Hellsten: "Yrittämällä muuttaa toista yritin muuttaa jotain omasta menneisyydestäni. Nyt, kun olen päässyt sinuiksi oman itseni kanssa, minulla ei ole enää tarvetta muuttaa muita."

Lehdessä peräkkäin olevat jutut herättävät kysymyksiä: Onkohan avioero Hellstenille, kaikista vakuutteluista huolimatta, niin suuri synti, että hän tarvitsee siitä synninpäästön koko maailmalta — miksi muuten hän puhuisi koko asiasta? Minkälaisen mankelin onkaan kokenut Hellstenin ex-vaimo, joka vaikenee viisaasti…?