Sivun toiminnot

Ruotsissa suositellaan parisuhteiden siunaamista

Ruotsin kirkon tulisi kokeilla rekisteröityjen parisuhteiden kirkollista siunaamista, suosittelee kirkon asettama teologinen komitea raportissaan. Lisäksi kirkon tulisi komitean mielestä priorisoida perhe- ja lapsityö, työskennellä homoseksuaalien syrjintää vastaan ja jatkaa teologista työskentelyä yhteiselämän kysymyksissä.

Komitean mukaan on olemassa perusteita kokeilla parisuhteiden siunaamista. Kaavoja tällaisen siunaamisen toimittamisesta on kirkolliskokoukselle viime vuonna jätetyssä aineistossa. Käytäntö on myös kulkemassa tähän suuntaan.

— Esirukous rekisteröidyn parin puolesta on saanut yhä enemmän siunaamisjumalanpalveluksen luonteen. On siis jo muodostunut tällaisen siunaustoimituksen kirkollinen käytäntö, toteaa komitean puheenjohtaja Carl Reinhold Bråkenhielm.

Komitea painottaa, että homoseksuaalista henkilöä ei voi tuomita eikä syyllistää hänen taipumuksensa perusteella. Kirkon on aktiivisesti vastustettava seksuaalisesta suuntautumisesta johtuvaa syrjintää, komitea kirjasi yksimieliseksi kannakseen. (KT)

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook