Oikeiden sanojen löytäminen on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on tietää, milloin on syytä vaieta.

Kun sanoja käytetään liikaa, ne vievät toisiltaan tilaa ja nousevat itseään vastaan. Mikään sana ei saa enää painoarvoa. Mikään asia ei nouse ylitse muiden. Runoilija Ezra Pound on todennut, että runous on parhaita mahdollisia sanoja parhaassa mahdollisessa järjestyksessä.

Sanoja ei kuitenkaan pidä säästää. Oikea sana oikeaan aikaan parantaa, hoitaa ja auttaa eteenpäin.

Vaikeneminen oikeaan aikaan on armoa. Se antaa tilaa ja luo sallivuuden ilmapiiriä.

Jo Raamatun Saarnaaja totesi, että kaikilla asioilla auringon alla on oma aikansa, aika olla vaiti ja aika puhua. Mutta miten tiedämme, milloin on syytä puhua, milloin on aika vaieta?

Miten sen tietää puoliso, joka haluaisi kertoa toiselle, mitä todella ajattelee? Miten se tietää äiti, joka kamppailee murrosikäisen itsenäistymisprosessin kanssa? Sanottavaa olisi, mutta sanat pursuvat niin helposti ulos suusta vääränmuotoisina.

Miten sen tietää nuori, joka ei itsekään ymmärrä pahan olonsa syytä? Miten sen tietää vanhus, jonka ympärillä olevaa hiljaisuutta ei riko muu kuin kellon tikitys?

Ihminen ei tiedä oikeaa aikaa. Olemme kaikessa keskeneräisiä, sanojen käyttäjinäkin. Kannamme väärien sanojen ja vaikenemisen seurauksia mukanamme vuosikymmeniä.

Myös kuulemamme hyvät ja siunaavat sanat seuraavat meitä ja antavat voimaa ja rohkeutta silloin, kun sitä eniten tarvitsemme.

Psalminkirjoittajan rukous on edelleen totisinta totta: "Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen."